Pyöräretkeilyä Pohjanmaalla, osa 2.

by admin on 11.6.2012 · 0 comments

maanantai 4.6.2012 (pyöräilyä 87 km)

sävy sävyyn laukut

Tuija oli valinnut varusteet sävy sävyyn ympäristön kanssa

Päivän ohjelmana oli polkaisu Pietarsaareen. Aamulla ei hötkyilty lähdön kanssa, koska tarkoituksenamme oli poiketa heti alkumatkasta Juhani Palmun taidegalleriassa Voltin paikkeilla. Tietojemme mukaan gallerian piti aueta kello 10 . Aamulla teimme heti alkuunsa pienen kiemuran, koska lähdimme aika huolettomasti liikkeelle pitkin hiekkatietä, joka ei sitten vienytkään joen yli. Paluu miltei lähtöpisteeseen ja isompaa selkeää reittiä kohti Alahärmää. Tie näytti aika paksulta kartalla, mutta se olikin aivan ihanteellinen pyöräretkeilyyn. Jälleen poljettiin maalaismaisemassa täyteen loistoon puhkeavan luonnon keskellä. Matkaa Härmän taajamien välillä oli vain kymmenkunta kilometriä, joten kohta lähestyimme jälleen uutta taajamaa, johon Power Park- huvipuisto toi oman leimansa. Kiertelimme tovin keskustassa, mutta kahvilaa ei tullut vastaan, ja museokin oli vasta siivousvaiheessa, joten jatkoimme matkaa.

Palmun galleria

Palmun hieno galleria

Aloimme lähestyä kohdettamme ja tien varrella oli aitoja pohjalaistaloja oikein rivissä – ajelimme läpi Knuuttilan raitin. Parin talon jälkeen tien varressa oli kyltti, joka kertoi suunnistuksemme onnistuneen. Parkkeerasimme karavaanimme vanhan ison aitan seinustalle ja astuimme päärakennuksen portaille. Ovi olikin lukossa, olimme hämillämme. Eikö galleria olekaan auki maanantaisin? Harmi. Pihassa oli kuitenkin isoja ulkopöytiä ja päätimme joka tapauksessa pitää pienen tauon. Meillä oli termospullossa kahvia ja matkassa vielä eilisiä pitzan jämiä, sekä jotain muuta pientä naposteltavaa. Pidimme kunnon kahvitauon ja seurasimme välillä kahden kissanpennun peuhaamista vanhan navettarakennuksen seinustalla.

aitan seinustalla

Komea pyöräteline

Ennen kuin kahvit oli juotu, paikalle saapui nainen pyörällä; otteista päätellen hän näkyi olevan talon väkeä. Muutaman sanan vaihdettuamme selvisi, että museo aukeaa kello 11, tosin syy myöhäisempään aukeamiseen jäi selvittämättä. Siis jatkettiin vielä hiukan kahvitaukoa, sillä eihän tällaista taidenautintoa voinut jättää väliin. Aina ohimennessään nainen kertoi yhtä sun toista ja aukoi aittojen ja näyttelysalien ovia. Itse olen aika heikko taidehistoriassa, vaikka kuvataiteesta paljon pidänkin, enkä ollut aiemmin juurikaan perehtynyt Palmun elämänvaiheisiin, mutta tämä gallerian emäntä antoi reilun tunnin aikana meille aikamoisen rautaisannoksen taiteilijan elämänkaaresta ja töistä.

taiteilijan työpiste

Tuleeko tällaisessa ympäristössä abstraktia taidetta vai jämptiä pohjalaista viivaa?

Taidetta oli esillä kolmessa eri rakennuksessa ja yleensä vielä kahdessa kerroksessa, aitanvinttejä myöten. Erittäin mielenkiintoista oli nähdä taiteilijan työhuoneet, joita oli kaksi kappaletta. Päärakennuksen yläkerrassa ja aitan alakerrassa, koska talon vintti lämpenee kesäisin liiaksi. Harvoin pääsee näin intiimisti näkemään taiteilijan elämänmiljöötä; Palmuhan ei ole kotoisin Pohjanmaalta, vaan on muuttanut sinne ihastuttuaan tasamaan tallaajien maisemiin ja rakennuksiin muutama vuosikymmen sitten.

Sykähdyttävän taidekokemuksen jälkeen matka jatkui kohti Jepuaa jälleen peltojen läpi ja jokivartta seuraillen. Periaatteessahan ajamme koko matkan Seinäjoelta Pietarsaaren paikkeille jokea seuraillen. Suurimman osan ajasta joki kylläkin pysyttelee näkymättömissä kasvillisuuden takana tai muuten vain hiukan sivussa tiestä, mutta saadaanhan kuitenkin ihailla jokivarren yleensä ympäristöä prameampia taloja.

turkistarhausta

Keskitysleirejä

Vähitellen lakeuksien valloituksen lumous alkoi kuitenkin murtua, sillä vastaan alkoi tulla pitkiä matalia rakennuksia, joita oli paljon. Vähän väliä tien varressa oli suuria turkistarhoja, jotka ovat kyllä aika karmeita keskitysleiriä muistuttavia kokonaisuuksia moninkertaisine aitoineen ja piikkilankoineen. Koskahan tällaisesta järjettömyydestä päästäisiin eroon! Alue jäi mieleen myös omista aromeistaan, jotka poikkeavat jonkin verran karjatalouden aikaansaannoksista.

 

hieno riippusilta

Hieno silta

Jepualla oli tauon paikka, mutta eipä horisonttiin ilmaantunut mitään matkamiehelle tarkoitettua taukopaikkaa, täällähän näköjään tuotetaan vain perunaa ja turkiksia. Otimme kartasta kylmästi uuden suuntiman kohti Uusikaarlepyytä, ja päätimme pitää taukoa siellä. Matka jatkui maastoltaan ja maisemaltaan hyvin samanlaisena. Kävimme kuitenkin aikamme kuluksi tutkimassa yhtä pientä kylätielle rakennettua riippusiltaa, sekä kuvasin hetken erästä polulla olevaa riippusiltaa.

Uusikaarlepyy

Uudenkaarlepyyn maisemia

Saavuimme Uuteenkaarlepyyhyn ja hurautimme suoraan torille ja info-taulun viereen. Hakusessa ravintolat. Tarjonta näytti heikolta, emmekä aikoneet palata takaisin ohittamaamme kepab-pitzeriaan. Kiertelimme hetken keskustaa molemmilta puolilta jokea, mutta mitään erityistä ruokapaikkaa ei ilmaantunut vastaan. Vesitorni kuitenkin oli yleisökäytössä ja sieltä saisi ainakin kahvia – siis sinne. Maisemat olivat nättejä, kuten torneista yleensä, mutta meri oli paennut yllättävän kauaksi. Horisontissa näkyi vain pari pientä rikkonaista vesistön osaa. Kaupunki näytti myös kovin pieneltä, kuten sitten esitteestäkin asian varmistimme, vain 7500 asukasta.

navetanseinustan taidetta

Tilataidetta

Kahvilla jaksaa pari tuntia, mutta edelleen oli syömättä. Emme jääneet suorittamaan suuretsintää hyvän ruokapaikan löytämiseksi, vaan jatkoimme matkaa kevein vatsoin kohti Pietarsaarta. Maalaismaisemat jatkuivat ja vastaan ratsasti yksi hevonenkin, sekä ajoimme läpi kivinavetta-alueen. Kaikki navetat olivat satoja vuosia vanhoja päädyissä olevien vuosilukujen mukaan, ja tietysti mausteena oli vähän paikallista tilataidetta.

 

 

naparetkimuseo

Tutkimusmatkoihin ja naparetkeilyyn erikoistunut museo

Pietarsaari alkoi lähestyä ja vatsassa aika kevyt olo. Eteen tupsahti kuitenkin yksi uusi museokyltti: Arktinen museo Nanoq. Mikä tämä on? Kukaan ei ollut koskaan kuullutkaan. Polkaisimme parkkipaikalle tarkistamaan. Kyseessä oli naparetkeilystä ja arktisista oloista kertova museo. Vaikutti sen verran erikoiselta, että nälkä sai odottaa, ja kävimme tutkimassa paikan, joka oli vielä sopivasti tunnin verran auki. Tämä olikin aivan hyvä kohde, jossa aikaa olisi voinut viettää paljon pidempäänkin, mutta aika kylmänä kesäpäivänä tämä annos arktista kurjuutta oli sopiva määrä.

Vielä oli kymmenkunta kilometriä Pietarsaareen. Saavuttuamme ilta oli jo sen verran pitkällä, että päätimme majoittua heti. Paikaksi valikoitui itselleni jo entuudestaan tuttu Home Hotel Jugend. Saimme viedyksi pyörät varmaan talteen alakerran talousvarastoon, joten siltä osin ei tullut murheita. Peseytymisen jälkeen olikin sitten aika syötä koko päivän edestä, koska lounas oli siirtynyt näköjään myöhäisiltaan. Hotelli oli viihtyisä ja riittävän laadukas, tarjoten hyvät yöunet.

Facebooktwitter

{ 0 comments… add one now }

Leave a Comment

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.

Previous post:

Next post: