Syyspyöräilyä, osa 4/6.

Kohti Osnabrückia

img_4524
Arkielämää Bremenissä.

Keskiviikko 11.9.2013

Aamulla pakatessani oli vielä poutaa ja suunnittelin vähän videointiakin Bremenin keskustassa, mutta heti polkaistuani liikkeelle alkoi tihuttaa. Kaupungista pääsi paremmin ulos kuin Hampurissa, mutta aika hankalia ovat nämä kaikki jokisuistokaupungit. Ajoin ulos läpi uuden kaupunginosan, joka oli mielenkiintoinen ja jota olisi voinut tutkia pidempäänkin, mutta ei sateessa. Onneksi ei tällä kertaa satanut kuin puoleen päivään jatkuvasti, sitten tuli enää pari pientä kuuroa.

Ajelin jälleen läpi maaseudun ja lukuisten pikku taajamien. Maissipeltojen vieressä polkemiseen alkaa vähitellen kyllästyä, mutta muuten ympäristö on täällä vielä virikkeistä ja uutta mielenkiintoista katseltavaa riittää aamusta iltaan. Hautakivikauppoja on tien varressa tuon tuosta. Myös poistomyynnissä olisi hulppeita paaseja, mutta en taida vielä tällä reissulla investoida hautakiveen, sen verran kevyesti pyörä vielä kulkee.

img_4563
Kevyen liikenteen väylää Saksasta. Tällaisia saa veivata kyllästymiseen asti. Tässä päällyste on vielä kunnossa, kun vieressä ei ole puita, joiden juuret tulevat asfaltista läpi tuota pikaa, koska pohjustukset ovat olemattomat. Uutena saksalainen päällyste on erinomaisen hyvää;hienojakoista ja erittäin tiiviiksi tampattua, jopa parempaa kuin Hollannin peruspyörätieasfaltti.

Osnabrück on aika erikoista seutua. Pitkiä loivia kumpareita, mäkiä ei välttämättä kunnolla huomaa. Maaseutua riittää ja aika paljon myös metsiköitä.

Loppumatkasta kiipesin reilun mäen päälle ja aloin lasketella kohti kaupunkia. Asutusta oli ollut jo jonkin aikaa ja GPS:n näytössä alkoi olla hotelleita. Olin laskenut kilometrikaupalla mäkeä alas kun kysäisin yösijaa eräästä täydestä hotellista. He sanoivat, että varsinainen keskusta alkaa, kun lasket vielä pari kilometriä alamäkeen. Ihmettelin suuresti, mistä kummasta sitä mäkeä riittää, enhän ole päivän mittaan kuitenkaan erikoisemmin kiivennyt ylämäkiä. Mutta oikeassa olivat, mäki jatkui niin vauhdikkaana, että hyvällä pyöräkaistallakin sai paikoin hiukan jarrutella. Täällä näkyi jo aika paljon pyöräturistien autoja, koska ympäristön rauhalliset metsä- ja maaseutualueet kumpareineen ovat Saksan huomattava luontomatkailukohde.

img_4627
Saksalaista peltotietä. Ne on käytännössä aina päällystetty joko asfaltilla tai betonilla.

Hujauksessa olin Osnabrückin keskustassa, mutta en meinannut löytää millään vapaata hotellihuonetta. Ajelin tuntikausia etsimässä. Lopulta ajoin taas kaupungin laidalle, ja Ibis- hotellin virkailija vinkkasi yhtä ravintolan yläkerrassa olevaa hotellia, josta saattaisi löytyä. Ja löytyikin, mutta vain kahden hengen huone oli vapaana. Vähän lisähintaa, mutta nyt oli jälleen katto pään päällä.

Henkilökunta osasi hyvin heikosti englantia, vain palvelustyttö hiukan. Sain pyörän parkkiin sisäpihalle lautaseinän taakse. Palvelustyttö kantoi osan tavaroistani ylös samalla kun näytti huoneen.Tällaiset kapakkahotellit ovat aikamoisia kulttuuripaikkoja. Jo pelkkä sisään meno on sykähdyttävä kokemus, kun koko paikkakunnan kaljaremmi katsoo pitkin nenänvartta uutta tulokasta. Tilavasta huoneesta oli se hyöty, että vaatteet kuivuivat yön mittaan hyvin väljässä tilassa, ja isossa pesuhuoneessa oli hyvä pyykätä hiukan ylimääräistäkin.

img_4702
Saksalaista uskonnollisuutta. Peltojen reunoilla ja teiden varsilla oli paljon tällaisia uskonnollisia rakennelmia. Niiden tarkoitus ei minulle täysin valjennut. Takasivatko ne hyvän sadon, vai oliko niiden koko osoitus talonväen henkisyyden syvyydestä? Vai varallisuudesta?

Majoitukseen kuului ihan kelvollinen aamupala täkäläisillä kriteereillä. Aamu oli aluksi sumuinen, mutta muuttui nopeasti pilvipoutaiseksi. Lopulta aurinkokin kajasti, ja lähdin aluksi kuvaamaan videoita pyöräilystä pyöräkaistoilla ja keskustassa. Tähän meni toista tuntia, ja ylimääräistä matkaa tuli 8 km. Osnabrückin keskustan pöräilyolot on rakennettu pitkälti pyöräkaistojen varaan, ja ne ovat aivan käyttökelpoisia ja mukavan tasaisia. Keskustojen pyörätiet tehdään täällä muutoin aina laatoituksilla ja tiilipäällysteillä, jolloin ne ovat huomattavan täristäviä ja epämukavia.

Pyöräilykaupunki Münster

img_4715
Ulkoilu on hyvin tuotteistettu. Joka liikuntamuodolle on omat reitit ja opastaulut.

Torstai 12.9.2013

Lähdin vähitellen jatkamaan matkaa kohti Münsterin kaupunkia, joka on yksi Saksan arvostetuimmista pyöräilykaupungeista, ja yksi retkeni pääkohteista. Pääsin Osnabrückin kaupungista hyvin ulos, mutta yllättäen matkanteko alkoi tuntua jotenkin raskaalta. Ympärille oli ilmestynyt aikamoisia kukkuloita. Mäet sen kuin vain tiukkenivat. Yhtä jyrkkää töyssyä jopa hiukan työnsin, täysin vastoin tapojani, kun en viitsinyt heti aamusta ottaa reilua hikeä pintaan. Mutta aikanaan tuli sitten loivaa laskuakin, eikä se tuntunut loppuvan ollenkaan, vaan päästelin vauhdilla pitkälle läpi seuraavan kylän. Tällä puolella kaupunkia oli runsaasti luontomatkailukohteita. Opastauluja erilaisista reiteistä oli runsaasti. Erityisesti huvitti se, että joka tauluun oli merkitty erityisiä nordic walking -reittejä. Kaikki trendikkäät liikkujat näyttivät sauvakävelevän täällä rinta rottingilla.

img_4584
Pikkukaupunkien keskustat ovat usein erittäin viihtyisiä ja niissä on hienoja kävelykeskustoja.

Taistelin hiukan GPS:n reittejä vastaan. Tänään meillä oli kinaa siitä, mitä kautta Münsteriä lähestytään. Jostain syystä kone olisi ajattanut minua autotien varsia, vaikka selvästi näin, että peltojen läpi kulki pitkiä ja suoria yhden auton levyisiä päällystettyjä teitä. Pidin aika usein oman pääni.

Tällä kertaa otin ensimmäisen vapaan hotellihuoneen, jonka löysin Münsteriä lähestyessäni. Jälleen huone oli 2 hengen, mistä tuli hiukan lisähintaa, mutta siihen kuului kuitenkin aamiainen.

Tämä kaupunki on selvästi erilainen pyöräilykaupunki mitä aikaisemmat. Täällä on jo selvä tuulahdus Hollannin puolelta. Pyöräilyolot ovat kohtuulliset, mutta paikoin on myös aivan uskomattomia rusettipyöräteitä. Saksassa ei ole meikäläisiä reunakiviä, mutta vastaavassa kohdassa on pieni sadevesikouru, joka on usein aika teräväreunainen ja sitäkin pitää hiukan varoa. Tässä kaupungissa kourut ovat loivareunaisia.

img_4753
Yksisuuntainen pyörätie, joka kiemurtelee käyttökelvottomasti.

Pyöräilijöitä on jo ruuhkaksi asti, toisin kuin aikaisemmissa kaupungeissa, ja pyöräkanta pääosin hollantilaista. Vanha kaupunki, ja suuri osa uuttakin, on rauhoitettu pääosin autoilulta, mikä heti tarjosi paljon paremmat edellytykset pyöräilylle. Valitettavasti vain koko alue on päällystetty erilaisilla kiveyksillä, mikä heikensi alueen käytettävyyttä merkittävästi.

On oikeastaan hyvin pienestä kiinni, onko kaupunki viihtyisä, rento, meluton ja hyvätunnelmainen pyöräilykaupunki. Tämä on matkan ensimmäinen kaupunki, josta autot oli häädetty keskustasta riittävän kauaksi. Tyhjiö pääsee heti täyttymään valtavalla määrällä pyöräilijöitä ja jalankulkijoita.

Pohjois-Saksa näyttää olevan aika samanlainen periaatteiltaan kuin Suomi. Täällä on periaatteessa hyvät pyöräilyolot, mutta ei käytännössä. Kaikesta näkee selvästi, että autoliikenne on aina joka tilanteessa se aivan ylivoimaisesti tärkein liikennemuoto, ja autolla täytyy päästä joka paikkaan. Pyöräilyrauhaa ei ole missään, vaikka väylät sinänsä ovat kohtalaiset. Lisäksi aivan hirvittävä ja kaoottinen liikennemelu tunkee joka paikkaan, sitä ei pääse kunnolla eroon edes maaseudulla. Periaatteessa pyöräily on mahdollista, mutta pyöräilyn alisteinen asema, melu ja yleinen rauhattomuus tappaa pyöräilyn.

img_4759
Reunakiviä ei ole, mutta vesiojat ovat usein teräväreunaisia ja turhan isoja. Tässä on oja parhaasta päästä.

Heti kun pyöräilylle uskalletaan antaa omaa tilaa, aukiot ja pikku kadut näyttävät ruuhkautuvan pyöristä, vaikka pääosin ajetaan erittäin epätasaisilla kivipäällysteillä. Münster on aika erikoinen kaupunki.

Kävin illalla lopuksi syömässä kala-aterian. Tällä kertaa satuin saamaan jotain sillifileitä. Iltapimeässä hotellilla pyörä kannettiin lopulta portaita pitkin kellariin, kun takapihaltakaan ei oikein löytynyt kunnon säilytyspaikkaa.

Hyvästit Saksalle

Perjantai 13.9.2013

Aamulla lähtiessäni kuvasin matkan keskustaan videolle. Sitten lähdin vähitellen kaupungista ulospäin. Tarkoituksena oli polkea rajan yli Hollantiin Aaltenin kaupunkiin ja mennä sieltä junalla joko Amsterdamiin tai Utrechtiin. Aamu oli kohtalaisen mukavaa pyöräilysäätä puolille päivin, jolloin alkoi hiukan pilvistyä. Matka eteni normaalisti pitkin monenlaista pyöräväylää. Oli kerrankin matkanteossa oikein odottamisen tuntua; suorastaan kihelmöiden odotin pääsyä Hollannin puolelle pyöräilemään. Aloin olla kurkkuani myöten täynnä autojen pauhua ja yllättävän hankalasti ohitettavia risteyksiä, joita sattui useita viimeiselle päivälle.

img_4860
Mikä on Saksassa tärkein liikennemerkki kaupunkia lähestyttäessä? Merkki, joka kertoo kirkonmenojen ajat. Tässä rajalla ne ovat jo kovin pienikokoisia.

Tällä tiellä maan vaihtumisen huomasi selvästi, vaikka usein rajoja ei ole merkitty mitenkään. Oli iso EU-kyltti, ja hollantilaiset olivat kiusallakin vetäneet omalle puolelleen punaista hienoa pyörätieasfalttia, vaikka sitä oli vain muutaman kilometrin pätkä.

Olo ja matkanteko oli heti paljon rennompaa, nyt oli takuu siitä, että pyörätielle ei ole viritetty mitään insinöörin ketunrautoja. Autoliikenne rauhoittui heti huomattavasti, kun vaihdoin maata. Ihmettelin, miksi saksalaiset näyttävät ajelevan kaiket päivät autoillaan tukkien tiet, mutta hollantilaisilla ei näytä olevan siihen tarvetta. Pienimuotoinen maalaiskaupunkien täyttämä yhdyskyntarakenne oli kuitenkin hyvin samanlaista molemmilla puolilla rajaa. Tätä ihmetellessäni GPS ohjasi minua kohti peltotietä. Suostuin mielelläni, ja kohta viiletin todella rauhallisessa ympäristössä kohden luonnonpuistoa. Reitti kulki sen vierestä, mutta kurvasin heti portista sisäpuolelle, koska siellä näytti olevan ihanteellinen taukopaikka suurten lehtipuiden suojassa joen varressa. Evästin rauhassa hetken, mutta sitten havaitsin tulleeni vilkkaan pyöräväylän varteen. Tauon aikana ohitseni meni kymmeniä huvipyöräilijöitä, yleensä tervehtien. Tunnelma oli mukava ja leppoisa.

Noin 10 km ennen Aaltenia pidin taukoa ja mittailin vielä viimeisen kerran etäisyyksiä kartalta. Pidänkö navigaattorissa kohteena edelleen Aaltenin, vai vaihdanko Arnhemin, jolloin saisin ohjeistuksen Aaltenin keskustan ohi eteenpäin? Pääsenkö junaan Aaltenissa, voiko sieltä ostaa lippuja? Entä Arnhemistä eteenpäin? Missä yövyn, Arnhemissa vai Utrectissa? Olisiko mitenkään mahdollista ajaa fillarilla Leideniin asti yhtä soittoa? Monia kysymyksiä oli mielessä.

img_4897
Tässä pidin pidemmän eväs- ja kartanlukutauon.

Taukopaikalta olisi ollut matkaa Leideniin vielä noin 180 km, ja olin polkenut tänään reilut 80 km. Aikaa minulla periaatteessa kuitenkin olisi vielä vuorokauden verran, ja mikäli polkisin koko yönkin, ei matkavauhdin tarvitsisi olla kummoinen 180 km veivaamiseen. Voisin aamuyöstä ottaa tarvittaessa metsäpuskassa pikku tirsat.

Ajatus houkutteli suuresti, pääsisin sittenkin ajamalla koko matkan perille asti. Yöpyöräilyt eivät ole minulle mitään uutta. Olen pyöräillyt Suomessa öisin aika paljonkin aikoinaan, ja se on ollut mahtavaa. Matkoja mittaillessa taivaalla oli kuitenkin tapahtunut jotakin. Kirkas pilvipoutainen keli alkoi muuttua. Horisontissa näkyi pahaenteisen tummia pilviä. Ja tällä viikolla vesi on ollut todella herkässä, joten todennäköisesti menosuunnassani sataisi jälleen. Oliko sittenkään järkevää lähteä polkemaan yön yli pitkää matkaa vasten sadetta?

img_4906
Hollannin maanlaajuisen kaupunkipyöräjärjestelmän tukikohta Aaltenin rautatieasemalla.

Päätin koukata Aaltenin keskustan ja juna-aseman kautta ja seurata hetken sateen kehittymistä. Asema oli pieni, ja ajettu alas, kuten suurin osa meidänkin juna-asemistamme. Edes WC ei ollut käytössä. Aikataulut olivat hyvin esillä ja junia näkyi olevan liikenteessä vielä useita molempiin suuntiin. Päätin ostaa junalipun Arnhemiin, koska se oli paikallisjunan päätepysäkki. Visa-kortti ei kelvannut maksamiseen, vaan täytyi käyttää kolikoita. Onneksi niitä oli matkan varrella kertynyt. Sain lipun, mutta en keksinyt kuinka fillarilippu ostetaan. Menin kuitenkin junaan, joka saapui muutaman minuutin kuluttua. Junassa oli hyvä pyöränkuljetusvaunu, eikä konnareita lainkaan. Ilmeisesti pyörä ei siis tarvinnut omaa lippua. Vettä alkoi tihkua junan ikkunaan ja olin tyytyväinen ratkaisuuni.

Arnhemin asema oli isompi ja näytöllä näin IC-junan lähtevän puolen tunnin kuluttua Utrechtiin. Pääsisin siis kätevästi ainakin sinne asti. Ostin jälleen lipun automaatista, en edelleenkään saanut pyörälippua. Kävin tiskiltä kysymässä, ja sain ostettua päivälipun pyörälle junaan. Nyt kaikki oli reilassa. Junassa oli jälleen hyvä pyöränkuljetusvaunu, eikä muita pyöriä liikenteessä. Ilta alkoi pimetä ja pilvipeite paksuta. Utrectissa oli ongelmia löytää juna-asemalta ulos pyörän kanssa; vastassa oli vain portaita. Kysymällä löysin hissin takanurkasta. Pyörällä ulos nyt jo aika pimeään ja sateiseen iltaan etsimään majapaikkaa. Junalla tuli huristeltua 120 km, joten edessä olisi enää vajaat 70 km huomenissa.

img_4911
Hyvä ja erittäin yleinen tapa kuljettaa pyöriä junassa. Käytössä yleisesti Keski-Euroopassa.

Pistin navigaattorin töihin ja aloin haravoida sopivan tuntuisia hotelleita. Toivotonta puuhaa. Vanhoista historiallista taloista koostuvassa keskustassa ei näkynyt ”Hotelli” -kylttejä, vaan kohteita piti yrittää etsiä ovista ja osoitteista. Muutamia löysin, mutta taisivat olla jo kiinni kello 10 korvilla, koska vastausta ovisummeriin ei kuulunut. Sitä vastoin tarjolla olisi ollut useita ”hotelleita”, joiden ovella oli vastassa yöpuvussa oleva neitokainen, mutta päätin skipata nekin budjettiin sopimattomina.

Löysin yhden kunnon hotellin, mutta 115 € yö tuntui aika paljolta. Jätin väliin ja alkoi kypsyä ajatus, että jos sittenkin polkisin tästä yön yli Leideniin. Olisin aamulla valmiina lomakylän lähistöllä, missä oli odottamassa kämppä kahdeksi viikoksi. Kello oli jo yli 23 ja pienemmät hotellit alkaisivat olla kiinni, joten todennäköisyys järkevän yösijan löytämisestä väheni oleellisesti.

Yön selkään

Lauantai 14.9.2013

Ei muuta kuin sateeseen liikkeelle yötä vasten kohti Leideniä. Minulla oli ruhtinaallisesti aikaa, enää reilut 60 km ja perillä tarvitsi olla 16 tunnin kuluttua. Kämpän saisin käyttööni kello 16, joten ehtisin vielä tutustua Leideniin ja Wassenaariin koko aamu- ja iltapäivän. Ainut ongelma oli se, että sataa tihuutti melkein taukoamatta ja todennäköisesti yöllä tulisi vettä vielä reippaamminkin.

Tien päälle lähtö oli aika kiemurainen, mutta pimeässä ja sateisessa yössä ei viitsinyt yrittää olla GPS:ää fiksumpi. Paperikartat Hollannista kaivettaisiin sateessa esille vasta viimeisessä hädässä. Hollannista minulla oli kuitenkin olemassa pari tarkkaa karttaa edellisiltä reissuilta.

img_4775
Pyörien tuunaustarvikkeisiin erikoistunut pyöräliike.

Ajelin läpi hiljaisten, uinuvien pikkukaupunkien. Välillä mentiin ilman mitään valaistusta maaseudulla. Puolivälissä löysin hienon reitin pitkin kanavan vartta kohti Leideniä. Nyt suunta ja tie olivat hyviä ja matka eteni joutuisaan. Harmitti kun ei nähnyt juuri mitään, maisemat olisivat varmaan olleet huikean hienot. Pimeässä yössä kaikui terävä-äänisten lintujen ääntely, jollaista en ollut koskaan ennen kuullut.

Tämä ei siis ollut mikään paniikkitilanne, vaan harkittu etappi yöpyöräilyä. Olen ajanut Suomessa loppukesän pimeinä öinä ukkosmyrskyissä eri puolilla maata;niin Pylkönmäen korvissa kuin Turun saaristossakin. Kokemusta on myös retkipyöräilystä räntäsateessa, joten nyt kelit olivat kuitenkin kohtuulliset.

Jos olisin maksanut muutaman kympin lisää, olisin nyt tavallisessa hotellissa tavallisessa sängyssä tavallisia unia katselemassa, ja tämäkin huikean hieno öinen etappi jäisi kokematta. Olin myös erittäin tyytyväinen pyöräilyseuran jäsenyyteen, sillä jäsenhintaan ostetuissa kunnon pyöräilyhaalareissa, takeissa ja muissa varusteissa tällainen perussade ei tunnu oikeastaan missään niin kauan kuin vähänkin liikkuu.

Kurvasin ulos kanavareitiltä ja tarkistin sijaintini, sekä jäljellä olevan matkan. Kello oli 3 yöllä ja matkaa enää viitisentoista kilometriä. Olin turhankin aikaisessa. Saisinkohan kyhättyä metsään taukopaikan? Kohta olisin asutuilla alueilla ja sinne olisi hankala heittäytyä pitkäkseen. Aloin etsiä sopivaa metsäpuskaa, jossa voisin pitää taukoa vaikka parikin tuntia, kunnes aamu alkaisi hiukan sarastaa. Oli myös pakko syödä kunnolla, vaikka ei ollut yhtään nälkä. Näissä hommissa säännöllinen syöminen muutaman tunnin välein on elinehto.

Metsiä ei juuri ollut, mutta ajoin yhtä pyörätietä erään pellon reunaan, jossa näytti olevan jonkinlainen metsäpuska. Työnsin pyörän niin pitkälle metsään kuin sain sen menemään, mutta risukko oli tiheää enkä päässyt kunnolla näkösuojaan. Sammutin valot ja peitin takavalon, ettei se herättäisi kummastusta, jos sen jälkihehku näkyisi pyörätielle.

Satoi yhä, eivätkä puut pitäneet vettä kovin hyvin. Lisäsin hiukan vaatetta ja yritin kyhätä yhden puun alle taukopaikkaa. Sammal ja kasvusto oli märkää ja sadevaatteet päällä, joten pyllynalusta isompaa makuualustaa en saisi aikaan näin märkään maahan. Nokkaunista oli luovuttava, mutta söin ajan kanssa. Sitten keksin, että kun nojasi kyykyssä puuta vasten ja jalat olivat mättäiden välissä, asento oli niin tukeva, että siinä voisi ehkä jopa hiukan torkahtaa. Nukkuvathan hevosetkin seisaallaan. Otin jonkinlaiset kevyet ruokatorkut tässä, mutta havahduin jalkojen puutumiseen ja viluun. Verryttelin ja lämmittelin, ja otin lepoa vielä toisen varvin. Sitten vettä ropisi jo niin, että oli pakko lähteä viluisena liikkeelle.

Spurttasin pari kilometriä, sain lämmön päälle, ja pyöräily tuntui taas aivan normaalilta. Millähän taktiikalla selviäisin iltapäivään, sillä satoi jo niin, että puista ei olisi enää apua. Taktiikan hiominen jäi kesken, kun huomasin olevani jo taajama-alueella. Sitten eteen tuli jotain mielenkiintoista – bussipysäkki. Parkkeerasin heti katokseen pitämään sadetta ja söin jälkiruuaksi pari patukkaa, kun en löytänyt niitä pimeässä metsässä, kun ajatus ei ollut enää kirkkaimmillaan. Uskaltaisiko tähän majoittua pariksi tunniksi? Katsoin aikatauluista, että lauantaina bussit tulevat vasta 7 jälkeen aamulla, aikaa siis oli hyvin. Vedin vielä pyyhkeen peitoksi ja torkuin joutessani hetken bussikatoksen nurkassa. Paikka oli hyvä mutta tuulinen, joten ei tässä kovin pitkään viitsisi olla.

Päivä alkoi jo hiukan kirkastua ja pari postiautoakin oli liikenteessä. Myös postinjakajat olivat jo kierroksella lehtilasteineen. Vähitellen keräsin kamani ja lähdin kohti Leidenin keskustaa, josko sieltä löytyisi joku sateenpitopaikka. Ajelin keskustan läpi ja suunnistin keskusliikenneasemalle. Olin ajoissa ja pääsin erääseen kummalliseen seinässä olevaan syvennykseen, joka oli valoisa ja katon alla, joten nyt oli hyvät oltavat. Paikka oli jonkinlainen kaljaremmien tukikohta, ja pari kulkijaa kävelikin ohi vähän pahoittelevan näköisesti, kun olin varannut heidän tukikohtansa. Valot loistivat kirkkaasti ja lämmittivät mukavasti, joten istuskelin pitkän tovin.

Yllättäen huomasin, että päivä oli valjennut ja sadekin taukoamaan päin. Väkeä alkoi olla ympärillä paljon, eikä olo tuntunut enää kotoisalta. Päätin polkaista tarkistamaan tulevan majapaikkani ja mennä lepäilemään Pohjanmeren rannalle. Pyörätie läpi yliopiston yhden kampuksen ja yritysten tutkimuskeskusten oli uudenkarhea. Ympärillä oli erikoisia isoja taloja. En erityisemmin suunnistanut, koska minulla oli yllin kyllin aikaa katsella paikkoja. Pian kuitenkin löysin itseni nopealta ja hyvältä pyörätieltä, joka meni järven vierestä ja peltojen poikki kohti 10 km päässä olevaa Wassenaarin kylää ja majapaikkaani. Kävin huvipuisto/leirintäalueen portilla pyörähtämässä ja vilkaisemassa tulevaa mökkikotiani.

img_4918
Taukopaikka meren rannalla.

Sade oli yltynyt uudestaan, mutta lähdin kuitenkin rannalle. Maisemat olivat hienot ja kevyesti polkemalla aika kului hyvin. Maasto oli kuitenkin niin märkää, että en pääsisi puunjuurihotelliini aamutorkuille. Pidin ruokataukoja aikani kuluksi, katselin paikkoja ja majoituin yhden uimarannan sisääntuloon pitkäksi aikaa, koska siinä oli hyvä penkki, ja kova tuuli oli hetkeksi hajottanut sadepilvet. Tapoin rannalla aikaa yli puolen päivän, mutta sitten siellä tuuli ja sade alkoivat käydä epämiellyttäviksi. Lähdin sisämaahan suojaisempiin metsäpuskiin, ja löysin myös paljon kartanoita katseltavaksi.

Pari viimeistä tuntia kului tuskastuttavan hitaasti. Olin ollut matkassa enimmäkseen kosteissa vaatteissa nukkumatta jo yli 30 tuntia. Energiahukka alkoi viluttaa, vaikka olin yrittänyt syödä kovasti aika tuhteja eväitä.

Lopulta kurvasin puoli neljän jälkeen portille kirjautumaan sisään. Kysyin kahdelta luukulta, mutta paperini eivät kelvanneet. Alue on iso ja siellä toimii monia matkailufirmoja omine mökkeineen. Lopulta minut ohjattiin sata metriä porttien sisäpuolella olevaan pikkumökkiin, jossa oli oikean firman henkilökuntaa. Kämppää ei oltu vielä siivottu ja kävimme asiat rauhassa läpi. Ensi kertaa elämässäni asuin näin turvallisessa paikassa;ensimmäisenä täytyi käydä automaatissa valokuvaamassa itsensä, että henkilökortti saatiin tehtyä. Alueelle pääsi vain portista turvamiesten tarkassa valvonnassa.

Luvatusti miltei minuutilleen kello 16 virkailija ohjasi minut oikeaan mökkiin. Oli juhlavaa levittäytyä taloksi. Sain nostaa pyöränkin sisälle, sillä 6 hengen mökissä oli kohtuullisesti tilaa yhdelle pyöräretkeläiselle. Suihkuun, varusteiden pikahuolto ja kaikkien märkien kamojen ripustus tuulettumaan. Täällä oli professionaali kolikoilla toimiva pesukone kuivausrummun kera yleisissä tiloissa, ja niillä olisi huomenna käyttöä. Nyt ripustelin kamat vain alustavasti niin, etteivät ne alkaisi homehtua.

img_5673
Kesämökki, jossa on pyörät alla. Tällä kertaa se oli ollut pidempään paikallaan, koska sinne oli vedetty vesijohto ja kaupunkikaasu. Ihan kelvollinen koti 2 viikon ajaksi.

Olo tasaantui nopeasti ja nautiskelin hetken mahtavasta perille pääsyn tunteesta. Kaikki rutiinit hoidin normaalisti, mutta matkapäiväkirjan kirjoitus jäi muutamaan riviin. Juttua ei vaan syntynyt, mielenkiintoista miten väsymys vaikuttaa. Asiat olivat päässä valmiina jonossa, mutta ne eivät tulleet millään järkevään muotoon ulos. Virheitä tuli paljon, eikä tapahtumia saanut järjestykseen, olinhan ollut 2 päivää tien päällä. Tehtävä tuntui mahdottomalta.

Vuode lämpimine huopineen alkoi houkutella. Ajattelin oikaista hetken, mutta oli pelättävissä että voisin nukahtaa. Siksi pistin kaiken valmiiksi siltä varalta. Olo oli taivaallinen, mutta erityistä kiirettä unella ei ollut. Mietin jo, että nousisinko uudestaan ylös puhdetöihin, kello oli melkein 19. En ehtinyt, uni yllätti. Yöllä oli hiukan viileä, kun en ollut ymmärtänyt tutkia lämmityksiä etukäteen. Aina kun oli kylmä, otin päälleni yhden huovan lisää. Aamuun mennessä niitä oli kertynyt päälleni useampia kappaletta.

Nukuin lähemmäs 15 tuntia ennen kuin heräsin uuteen päivään. Aamutoimista tärkein oli ehtiä pesukoneelle ennen muita. Eilen oli vaihtopäivä kaikille viikon oleskeleville, joten periaatteessa vielä ei pitäisi olla pesuruuhkaa. Harva oli ehtinyt liata vaatteensa tulomatkalla niin perusteellisesti kuin minä. Olin pessyt alkumatkasta päivittäin ajovaatteita, mutta ne eivät ehtineet kuivua yhdessä yössä. Kuivattelin vaatteita päivisin auringossa tauoilla. Mutta eihän viimeisen 4 päivän aikana ollut juurikaan aurinkoa näkynyt, ja varsinkin viimeiset 1,5 vuorokautta olin polkenut yhtä soittoa, joten koko ajovaatevarasto alkoi olla vähintään ummehtunutta, päällä olevat jo ravassa ja kunnolla moneen kertaan kastuneita.

Taktiikka puri ja olin sunnuntaiaamuna ensimmäisenä pesukoneella ja tunnissa pesuhomma oli ohi kuivausrumpuineen. Valitsin ehkä hiukan liian alhaisen lämpötilan kuivaukseen, ja osa vaatteista oli vielä hiukan kosteita ja levittelin ne tyhjillään oleviin makuuhuoneisiin. Pesin melkein kaikki vaatteeni, ja suihkussa vielä pyörälaukkuja ja muita varusteita, jotka olivatkin reilun kuraisia.

Tänään piti olla lepopäivä, mutta koska nyt oli ensimmäinen aurinkoinen päivä sitten Hampuriin menon, päätin tehdä iltalenkin jalan, kunhan kaikki huoltohommat olisivat ensin kunnossa. Tutkin ympäristöä kävellen reilun tunnin. Tämä paikka tulisi olemaan kotini seuraavat 2 viikkoa. Ei valittamista.

Vastaa

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.