Tapahtui, mitä olen pitkään pelännyt!

by admin on 2.1.2012 · 0 comments

Tähän oli tarkoitus kirjoittaa tällä viikolla vähän kevyempi juttu pyöräilystä, mutta Jyväskylässä pyöräillessä näitä ongelmia näyttää riittävän joka päivälle, myös tälle lokakuiselle syyspäivälle 2011 . Tänään kolaroin ensimmäistä kertaa eläissäni toisen pyöräilijän kanssa! Jos moka olisi ollut yksinomaan oma, niin tuskin tässä siitä huutelisin. Tapahtumapaikka oli kuitenkin sellainen, joka on omilla reiteilläni ylivoimaisesti Jyväskylän vaarallisin paikka – Vaajakosken kiertoliittymän alla oleva tunnelihässäkkä.

Kun tämä kiertoliittymä aikoinaan valmistui, ristin sen mielessäni oitis Vaajakosken polkupyörien törmäyttimeksi; silloin uutisissa velloi kovasti työn alla oleva Cernin hiukkasten törmäytin. Mielestäni Vaajakoskella oli onnistuttu luomaan yhtä laadukas törmäytin pyöräilijöille, eikä autojen kaksikaistainen törmäytinkään kiertoliittymän yläkerrassa jäänyt juuri heikommaksi.

Kuinka kolarissa sitten kävi? Onneksi säästyttiin pyörien naarmuuntumisella ja kumien palamisella – tällä kertaa. Oli onni matkassa monellakin tavalla; kuiva keli, poikkeuksellisen hidas vauhti, alla uusi nestelevyjarrullinen professionaali retkipyörä, aika hiekaton ja hyvä jarrutuskohta ja molemmat osasivat väistää aika hyvin. Pari metriä kuitenkin loikittiin kumpikin yhdellä jalalla etupyöristä yhteen juuttuneiden pyörien kanssa.

vaajakoskikolari

Itse tulin keltaisen nuolen suunnasta, tyttö vasemmalta kolmion takaa. Törmäsimme pyöräilijänaisen paikkeilla ja ajauduimme kaivonkannen viereen. Mäki on aikamoisen jyrkkä, vaikka kuvassa näyttää loivalta.

Tältä tilanne näytti pyörän selästä: Laskin Vaajakosken keskustan suunnasta pitkää ja jyrkkää alamäkeä kohti notkon pohjalla olevia alikulkuja ja kevytväylien risteystä. Jyrkän töyssyn päällä jarrutin tiukalla jarrutuksella miltei kaiken vauhdin pois, kuten olen tehnyt satoja kertoja aikaisemminkin, katse tiukasti oikealle risteävän alikulun suuaukolle, tuleeko ketään? Ei tullut, jarrukahvat ylös ja kevyt polkaisu vauhdin keräämiseksi suoralla ajolinjallani olevan tunnelin jälkeiseen ylämäkeen. Tällä kohtaa töyssy on todella jyrkkä ja vauhti tuplaantuu silmänräpäyksessä, mutta tässä silmänräpäyksessä tapahtui jotain muutakin. Tunnelista liukui vääjäämättömästi koulutyttö pyörineen suoraan eteeni. Kuinka näin voi käydä? Jarrut pohjaan, mustaa raitaa, pyörän heittelehtimistä ja hetken päästä notkelmassa vauhti oli jo selvästi hiljentynyt, mutta olimme yhä törmäyskurssilla. Etujarrua ylös ja tiukka kanttaus vasempaan, tyttö teki samoin oikealle, mutta siitä huolimatta pyörämme halusivat tehdä lähempää tuttavuutta. Etupyörät törmäsivät toisiinsa, onneksi kuitenkin jo melkein samaan suuntaan liikkuen, jolloin pysyimme pyöriemme päällä toisella jalalla maasta tukea loikkien.

Molemmat olimme hetken hämillämme, irroittelimme pyörät toisistaan ja tyttö oli jo jatkamassa matkaa. Päätin kuitenkin kysäistä muodon vuoksi, tiedätkö mikä tuo kolmion näköinen liikennemerkki tuolla tunnelin suuaukon jälkeen on? Tyttö sanoi tietävänsä ja meni uudelleen hämilleen. Siitä sitten hetken jatkoin keskustelua ja sanoin, että en minä häntä tapahtuneesta syytä, näin vain pääsi käymään. Tämä on paikkana sellainen, että tällaisia ei missään niemessä pitäisi olla olemassakaan. Moi vaan, hyvästelimme! Tarkastin pyörän etuhaarukan ja kaikki näytti olevan kunnossa, mutta muistoksi jäi muutamia naarmuja etulaukkujen telineisiin.

Miksi näin pääsi käymään? Olen nähnyt tässä kohdassa aikaisemmin muistia pikakelaamalla 8 läheltä piti -tapausta. Niistä olen ollut kahdessa itse osallisena aikaisemmin. Kaksi aikaisempaa tiukkaa tilannetta on tullut samaan kohtaan vastakkaisesta rautatiesillan suunnasta tullessani. Silloinhan näkemä on täysin nolla tunnelista tultaessa, mutta onneksi alusta on tasamaata tunnelin pohjalla ja jarrut pitävät hyvin. Kerran olen nähnyt kahden muun pyörän kolahtavan yhteen, muuten on selvitty tiukoilla väistöillä ja jarrutuksilla. Pari kertaa koulupojat ovat väistäneet nurmikolle, kerran minua ja kerran toista pyöräilijää.

Minut kuitenkin pääsi täysin yllättämään se, että tunnelista ehtii tulla toinen pyörä eteen vielä tässä vaiheessa, vaikka on varonut kunnolla ja ottanut kaikki vauhdit pois. Tämä on sellainen paikka, että jos tähän osuu 2 pyöräilijää puolen sekunnin tarkkuudella samaan aikaan, niin varmasti kolahtaa. Ei kukaan tässä aivan kävelyvauhtia kuitenkaan aja. Eikä käytännössä pystykään ajamaan, sillä loppuosa Vaajakosken suunnasta on niin jyrkkää, että vauhti hiukan pakostakin kiihtyy, ellei ole liikkeellä kilpamaastopyörällä. Eikä silläkään välttämättä pysäytys onnistu, jos sattuu hiekkaiseen kohtaan. Onnettomuustilasto on siis pelkkää tilastotiedettä, aina kun ajoitus täsmää, aina kolahtaa. Miksi tässä ei ole vielä käynyt tosi pahasti? Moottoritien suuntaisesti kulkee lähinnä vain koululaisia, jotka liikkuvat eri aikaan kun ristikkäiseen suuntaan menevät. Kohtaamisia sattuu siis aika harvoin. Itse liikun ilmeisesti enempi koululaisten aikataulujen mukaan, kun olen niin usein ollut ongelmissa.

Mitä sitten mahtaa ajatella tämän suunnitellut insinööri? Ei paikassa ole mitään vikaa. Pyöräilijät vaan ovat varomattomia, paikalla on kolmio ja väistämissäännöt selkeät. Paikassa vain ajetaan liian lujaa. Miksi pitää ajaa niin kovaa, kun näkyvyyttä ei ole? Suomalaisessa liikennepolitiikassa yleensäkin näyttää olevan yksi erikoinen ongelma. Kaikki kolarit laitetaan aina automaattisesti tienkäyttäjän syyksi. En ainakaan muista, että olisin nähnyt koskaan uutista, jonka mukaan liikenneinsinööri olisi ollut raastuvassa tekemiensä vaarallisten ratkaisujen vuoksi. Rakennusinsinöörit, lentokoneinsinöörit ja tietokoneinsöörit muistaakseni ainakin ovat olleet. Erikoista, että tällaisia ratkaisuja tehdään surutta pyöräteille, mutta autoteille näin vaarallisia ratkaisuja ei missään nimessä voi tehdä.

Lisäksi Suomessa on se ongelma, että ei ole mitään virallista ylempää tahoa, jonne voisi valittaa havaitsemistaan liikenneturvallisuusongelmista. Rakentajatahoille on koko lailla turha valittaa, sieltä ei tule apua ongelmiin. Eihän tällaisia olisi koskaan rakennettu, jos heillä olisi edes jonkinlaista näkemystä pyöräteiden turvallisuusasioihin. Jos näitä aletaan sitä kautta korjaamaan, sitten nämä vasta pyöräilijän kannalta huonoiksi ja vaarallisiksi menevätkin, tästäkin on esimerkkejä.

Miksi pyörät tulevat kolmion takaa eteen? Moottoritien vartta tuleva väylä on hiukan loivempi, mutta kolmio on normaaliin tapaan hyvin korkealla tunnelin ulostulossa, joten sitä hyvin harva huomaa, eikä sopivissa valaistusoloissa kukaan. Valaistus tunnelissa on aika heikko, osin koululaisten ilkivallankin vuoksi, mutta yhtä kaikki, aina tunnelista ulos tultaessa on kaikilla pieni sokea hetki. Tässä tapauksessa tuona aikana pitäisi pystyä havaitsemaan sekä kolmio että vasemmalta korkealta töyssyn päältä risupuskan takaa lähestyvä toinen pyöräilijä, jonka näkyy heikosti. Käytännössä kuitenkin jokaista pyöräilijää huolettaa enempi oikealta tunnelista mahdollisesti tuleva toinen pyörä, joka tulee hyvin lähelle eteen ilman pienintäkään ennakoitavuutta, koska minkäänlaista näkyvyyttä tunneliin ei ole. Siksi vasemmalle varotaan heikommin, ja vaikka toisen pyörän sattuisi näkemäänkin, se tuntuu olevan aika kaukana nyppylän päällä.

Mikä tässä kahden alikulun ja kahden risteäviin suuntiin kulkevan kevytväylän risteyksessä sitten on mennyt pieleen. Ei oikein tiedä mistä aloittaisi, sillä kaikki.

  1. Alikulut ja risteys on sijoitettu aivan hirveään paikkaan ison notkelman pohjalle. Sekään ei ole riittänyt, vaan alikulkua varten tuota notkelmaa on vielä tarvinnut kasvattaa monta metriä, että autotie on saatu vaateriin.
  2. Joka suunnasta notkelmaan tullaan kovilla vauhdeilla, Vaajakosken suunnasta mäki on jyrkkyydeltään jopa kipurajoilla.
  3. Tunnelien suuaukot ovat niin lähellä toisiaan, että minkäänlaista normaalia ja turvallista näkemää on mahdoton saavuttaa.
  4. Pohjimmiltaan pyöräilijöillä ei ole moottoritien suuntaisella kevytväylällä mitään asiaa kiertoliittymän alle; paljon parempiakin linjausvaihtoehtoja olisi ollut. Miksi kaikki seutukunnan liikenne on pitänyt keinotekoisesti sumputtaa samaan pisteeseen? Vain Kanavuoren suuntaan linjaus on järkevä ja ainut mahdollinen rautatiesillan vuoksi.
  5. Kolmio tunnelin ulostulossa on erittäin heikosti havaittavissa, eikä kolmioihin ole Suomen pyöräteillä muutenkaan totuttu, koska niitä on niin äärimmäisen harvassa. Lisäksi liikennemerkkien sijoittelussa Suomessa käytetään pyöräteilläkin autoteiden standardia, jolloin ne ovat 213 cm korkeudessa, eli siis tolkuttoman korkealla pyöräilijän näkökentän yläpuolella. Normaalisti pyöräilymaissa pyöräteiden liikennemerkit sijoitetaan puolta alemmaksi.
  6. Pyörätiessä ei ole mitään maalauksia eikä pysäytysviivoja kolmion suunnasta tuleville.
  7. Notkelmassa on kaivonkansia, jotka estävät osin normaaleiden turvallisten ajolinjojen käyttämisen, ja ovat muutenkin vaaraksi pyöräilijöille epätasaisina ja ympäriltä lohkeilleiden päällysteiden vuoksi.
  8. Kaiken kruunaa perisuomalaiseen tapaan aina kevytväylien muutenkin näkymiltään rajoittuneisissa risteyksissä kasvavat puskat ja puut. Että olemmeko metsäsuomalaisia?
Facebooktwitter

{ 0 comments… add one now }

Leave a Comment

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.

Previous post:

Next post: