Itselläni on ollut viime vuosina valtavia vieroitusoireita reissaamisesta. Vanhempieni omaishoitoprojekti ja Korona-vuodet ovat sitoneet minut tiukasti tänne yhteen Etelä-Pohjanmaan pikkukuntaan.
Paljon uusia pyöräretkikirjoja
Onneksi koronasta on kuitenkin ollut sellainen hyöty, että monet muutkin fillarireissaajat ovat juuttuneet kotinurkkiin. On ollut hyvää aikaa rauhoittua ja koota muistoja aiemmilta retkiltä kirjoiksi. Tekstin syntymistä ovat edesauttaneet myös potkut työpaikasta, ikääntymisen aiheuttama tarve kirjoittaa muistelmia, elämän kriisit, rahan tarve ja halu kiertää maapallo. Jussi pyöräytti jopa 2 kirjaa samana vuonna.
Kirjoja on julkaistu niin paljon, että koko kesä on mennyt mukavasti niitä lukiessa. Tällaisia teoksia on ilmestynyt:
Jussi Saarikoskti: Fillaristin seikkailut Euroopassa
Jussi Saarikoski: Kohtaamisia Euroopassa (omakustanne)
Retkipyöräily on jälleen kovassa nosteessa ja ajattelin jakaa yhden retkipyöräilyä esittelevän luennon. Olin muutamia vuosia sitten pitämässä Jyväskylässä retkipyöräilyluentoja ja käytännön 3-tuntista pyöräretkeilykoulutusta. Muutettuani tänne Pohjanmaalle, ajattelin pari vuotta sitten jatkaa samaa hommaa täällä, mutta Korona sotki suunnitelmat. Tuunasin luentoesityksestä ”pitkän version”, jossa on aika paljon asiaa aloittelevalle retkipyöräilijälle. Suurin osa asioista auennee kalvoista lukemalla ilman selostusta. Lopussa on esitelty Euroopasta tunnettuja ja hyviksi tiedettyjä kohteita, joista voi aloittaa maailman valloituksen, sitten kun Suomea on ensin kierrelty.
Aamu valkeni vähän nuhruisena, mutta ei tainnut sentään sataa. Näin luulin pakatessani laukkuja sisällä. Ulos päästyäni huomasin, että sataa sittenkin. Muut jo virittelivät sadetakkeja, mutta minulla tuntui olevan jo hiukan liikaakin päällä, joten en pienen tihkun vuoksi viitsinyt laittaa enää kalvotakkia. Uusi huppari sentään hiukan hylkii vettä, vaikka ei mikään sadevaate olekaan. Entisenä purjehtijana ja purjelautailijana en pienten sateiden vuoksi yleensä koskaan käytä sadevaatteita. Nykyiset pyöräilyvaatteet imevät niin vähän vettä itseensä, että keskikesän keleillä ei yleensä pikku sateilta tarvitse suojautua. Ajoviima kuivaa sen mitä tihkusade ehtii kastella. Ja sateen tauottua on mukavan raikas olo, toisin kun sadevaatteiden alta kuoriuduttaessa. Ultraohuella kalvotakilla, irtolahkeilla ja kengänsuojilla pärjää erittäin pitkälle kesäkeleillä.
Reitti laivalle oli helppo ja selkeä, ja olimme perillä reilussa varttitunnissa. Autojen kanssa jonoon odottamaan luukulle pääsyä. Liput oli varattu valmiiksi, joten suurempia ongelmia ei pitäisi olla, eikä ollutkaan. Sadekin taukosi matkalla, ja laivaan pääsyä odotellessa pilvipeite oheni yhä selvästi. Ajo laivaan tapahtui jyrkkää ramppia pitkin ja Tuijan polkiessa laivaan liikenteenohjaajat huutelivat keskenään:”On siinä tädillä haastetta”, mutta hyvin Tuija polki ylös asti. Rengas kuitenkin piti märällä metallipinnalla nippa nappa riittävästi, että polkemalla pääsi ylös asti täydessä lastissa.
Laadultaan, palveluiltaan ja viihtyisyydeltään laiva kilpailee aivan eri sarjassa eteläisempien laivojen kanssa, mutta 4 tunnin aikana ei välttämättä mitään erityistä hohtoa ehdi kaivatakaan. Mennen tullen laivalla oli hyvin rauhallista, ja matka otettiin levon kannalta.
Ruotsissa oli hulppean leveitä pientareita.
Laivasta ulos pyöräily vieraaseen maahan on aina hulppea kokemus. Satama-alueet sinänsä ovat aika samanlaisia, mutta kun tien päälle pääsee, tunnelma muuttuu heti. Ruotsiin on helppo mennä, tuntuu aina kun menisi toiseen kotiinsa, tosin vähän aikakoneella tulevaisuuteen siirtyen. Yleensä Ruotsissa ollaan aina hiukan meitä edellä, ja näin pääsee samalla kurkistamaan 10 vuotta eteenpäin monissa asioissa. Satamasta menee Uumajaan suora iso tie, Sininen tie, jolla on leveät pientareet ja helppo ajaa, mutta liikennemelu ei ole koskaan pidemmän päälle mukavaa. Siksi lähdimme seuraamaan Sverigeleden- pyöräreittiä, joka lähti kohti Uumajaa hieman itäisempää reittiä pikkuteitä pitkin. Välillä poikettiin pihakirpparilla erään talon pihassa, mutta sieltä ei löytynyt mitään erityisempää.
Lähdimme tänään viikon pyöräretkelle Pohjanmaalle. Hajurakoa Jyväskylään otimme aluksi junalla muutaman tunnin verran, Seinäjoelle saakka. Matkaa tehtiin nostalgisesti vanhalla pikajunalla dieselveturin vetämänä, kiskot kolisivat vanhaan tyyliin ja pysähdyksiä oli usein. Onneksi VR omistaa vielä muutaman tällaisen laatujunan, jossa on kunnollinen konduktöörivaunu. Sinne mahtui 4 pyörää laukkuineen ongelmitta, ja kaikkiaanhan sinne menee kymmenkunta pyörää, jos hiukan tunkee. Millään muulla junalla tällainen retkelle lähtö ei olisi onnistunutkaan.
Vasemmalta: Nikke, Tuija ja Eija
Seinäjoella meillä oli ongelmia päästä keskellä ratapihaa olevalta laiturilta maailmalle, piti puljata kahden hissin kanssa. Mutta sitten koitti tämä pyöräretkeilijän autuuden tunne – täydellinen vapaus aikatauluista ja muusta maailmasta. Otimme suunnan kohti Nurmoa, jonne oli vain pikku polkaisu. Käytimme päivän mittaan lähes pelkästään pyöräilykartan valmiita reittejä ja Nurmon jälkeen suuntasimme kohti Lapuaa reittiä 19 pitkin. Nämä reitithän ovat yleensä pienempiä ja rauhallisempia teitä.
Tuija oli valinnut varusteet sävy sävyyn ympäristön kanssa
Päivän ohjelmana oli polkaisu Pietarsaareen. Aamulla ei hötkyilty lähdön kanssa, koska tarkoituksenamme oli poiketa heti alkumatkasta Juhani Palmun taidegalleriassa Voltin paikkeilla. Tietojemme mukaan gallerian piti aueta kello 10 . Aamulla teimme heti alkuunsa pienen kiemuran, koska lähdimme aika huolettomasti liikkeelle pitkin hiekkatietä, joka ei sitten vienytkään joen yli. Paluu miltei lähtöpisteeseen ja isompaa selkeää reittiä kohti Alahärmää. Tie näytti aika paksulta kartalla, mutta se olikin aivan ihanteellinen pyöräretkeilyyn. Jälleen poljettiin maalaismaisemassa täyteen loistoon puhkeavan luonnon keskellä. Matkaa Härmän taajamien välillä oli vain kymmenkunta kilometriä, joten kohta lähestyimme jälleen uutta taajamaa, johon Power Park- huvipuisto toi oman leimansa. Kiertelimme tovin keskustassa, mutta kahvilaa ei tullut vastaan, ja museokin oli vasta siivousvaiheessa, joten jatkoimme matkaa.
Päivän tavoitteena oli ajaa Kokkolaan, joka olisi retkemme kääntöpaikka. Siellä yöpyisimme 2 yötä. Sen jälkeen alkaisimme palata kohti Jyväskylää vielä avoinna olevaa reittiä pitkin. Tälle päivälle oli luvassa komeita maisemia, sillä edessä olisi seitsemän sillan saaristo. Käytännössähän siltoja on riittänyt joka päivälle useita, mutta tänään ajaisimme läpi saaristoreitin koukkien saarelta toiselle. Vaikka reitti oli jo kaikille jollain tapaa entuudestaankin tuttu, on se aina katsomisen arvoinen ja eittämättä yksi Suomen hienoimmista pyöräreiteistä. Tällä Pietarsaaren ja Kokkolan välisellä reitillä on myös koko matkalla kevytväylä, joten maisemien ihasteluun on hyvät olosuhteet. Kevytväylä kulkee autotiestä selvästi erillään muutaman kymmenen metrin päässä siltoja lukuun ottamatta. Pyöräillä saa melko lailla omassa rauhassaan, vain liikennemelu häiritsee jonkin verran.
Tänään oli vuorossa kevyt päivä laivamatkaillen ulkosaariston majakkasaarelle. Aamu alkoi polkaisulla aamupalalle ABC- huoltoasemalle, joka oli varma paikka saada tukeva aamupala. Menomatkan reittivalinta ei ollut kovin suora, koska emme hoksanneet oikaista rautatien ali, vaan kiersimme autotien reunoja pitkin. Aamupala tuli mätettyä ja polkaisimme suoraan keskustaan vähän shoppailemaan, mutta olimme etuajassa ja melkein kaikki kaupat olivat vielä kiinni, kuten myös kirjasto. Jäi hyvää aikaa ihmetellä Kokkolan kävelykatua ja kävelykeskustaa kokonaisuudessaan. Valitettavasti tästä on hyvin vaikea löytää pyöräilijän ja jalankulkijan kannalta mitään positiivista. Toteutus on äärimmäisen sekava ja hankalakäyttöinen. Päivittäinen helppo asiointi ei täällä onnistu lainkaan. Näitä samoja asioita mietiskelin toki jo vuosi sitten, kun vietin täällä pitkän viikonlopun kaupungin liikennejärjestelmää tutkiskellen, tämä kaikki vuoden pyöräilykaupunki -meriitin vuoksi.
Kokkolan nätti mutta liikenteellisesti hyvin sekava kävelykatu
Kun rakennetaan 2000-luvun kaupunkikeskustaa, jossa olisi tarkoitus liikkua pääasiassa jalan ja pyöräillen, silloin koko suunnittelu lähtee siitä, että siellä myös pystyy liikkumaan äärimmäisen helposti jalan ja pyörällä. Nyt tämä perusehto ei täyty Kokkolassa lainkaan, joten minä ainakaan en ymmärrä, mihin tarkoitukseen koko kävelykeskusta on rakennettu. Tasaiseksi laatoitetulla varsinaisella kävelykatuosuudella on kaikkea mahdollista sikin sokin – jopa esiintymislava tukkimassa melkein koko kadun – joten alueella ei ole lainkaan ilmeisiä ja toimivia kävelyreittejä, pyöräilyreiteistä nyt puhumattakaan. Mitä tekee kävelykadulla, jossa kukaan ei kävele? Havaintojeni mukaan kaikki jalankulkijat pyrkivät viimeiseen asti kulkemaan talojen seinustoilla. Kun tällaisella toteutuksella yrittää kilpailla ympäristön ostosparatiisien kanssa, joissa on helppoa ja esteetöntä liikkua jalan, ei hyvältä näytä.
Aina ei pyöräretkellä ole hyvä keli. Mökissä pakkaaminen sujuu kuitenkin kuivana, toisin kuin teltasta lähdettäessä
Oleilu Kokkolassa oli ohi ja suunnittelimme retkemme jatkoa. Naiset olivat jutelleet keskenään, että voisi olla sittenkin järkevintä palata rannikkoa pitkin Vaasaan, josta pääsisi taas junalla kätevästi ajoissa kotiin Jyväskylään, koska maanantaina oli pakko olla jo muissa touhuissa. Sisämaan aika yksitotiset maisemat eivät myöskään oikein houkutelleet, etenkään sateella, koska loppuviikoksi oli luvattu sadekuuroja sisämaahan, mutta aivan rannikolla pitäisi olla poutaa. Lisäksi Vaasaan polkemalla saisimme yhden selkeän pätkän lisää rannikkopyöräilyymme. Mehän olemme ajamassa koko Suomen rannikkoa läpi Virolahdelta Kemiin vähän kerrassaan. Virolahdelta Turkuun on jo poljettu porukalla, ja nyt tulisi sitten Vaasa – Kokkola väli tutkituksi.
