Milano pyöräilykaupunkina

Tein 5 päivän reissun Pohjois-Italian Milanoon ja tarkkailin ohimennen täkäläistä pyöräilyä. Mihinkä sitä ihminen tavoistaan pääsee. Pääasiassa oltiin kuitenkin perinteisellä kaupunkilomalla. Milanoa pidetään muodin mekkana ja se on Italian toiseksi suurin kaupunki keskustan 1,35 miljoonalla asukkaallaan. Esikaupunkeineen koko on 5,3 miljoonaa ja koko Milanon talousalueen kokona pidetään 7-9 miljoonaa.

Milanoa ei voi vielä millään tapaa pitää pyöräilykaupunkina. Muutamat sisukkaat sinnittelevät pyörien kanssa autokaduilla, mutta varsinaisesti pyöräilyinfraa on hyvin vähän. Suunta on kuitenkin nopeasti muuttumassa ja täällä on muun muassa uusi kaupunkipyöräjärjestelmä – Bikeme.

Vielä ongelmana on se, ettei kaupunkipyöräjärjestelmälle ole kunnollisia reittejä hyödynnettäviksi. Opiskelijat käyttävät niitä jonkin verran ja heitä on Milanossa 185 000 – siis pelkästään 7 eri yliopistossa. Yliopiston yksiköt ovat aika hajallaan kaupungissa, eikä kaupunkipyöräverkosto vielä yllä kaikkiin oppilasasuntoloihin saakka.

Muita selkeitä pyöräilijäryhmiä oli vaikea hahmottaa ja yleisesti kaupunkipyörien käyttö oli vielä hyvin vähäistä. Toki joulukuu alkaa olla jo hiukan pyöräilysesongin ulkopuolella Milanossakin, ja viimeisenä vierailupäivänämme tullut 10 cm lumipeite jätti kaupunkipyörät lopullisesti telineisiin. Ei lumi kokonaan lopettanut pyöräilyä, mutta harva miltei ympärivuotisesti pyöräilevä kuitenkaan ajaa kaupunkipyörällä.

Kokematon kaupunkipyöräilijä pääsee parhaiten alkuun puistoja hyödyntämällä. Tällä hetkellä pyöräasemia on 203 ja ne ovat keskittyneet aivan keskustaan. Pyöriä oli pari vuotta sitten 1450, mutta nyt asemia ja varmaan pyöriäkin on melkein tuplasti. Järjestelmän rakentaminen aloitettiin 2009 ja parhaana päivänä pyöriä on käyttänyt 6600 henkilöä. Sinänsä järjestelmää kuitenkin rakennetaan järkevästi, että keskustassa verkko on jo aika kattava ja se laajenee pikku hiljaa laidoille päin.

Pyöräilykulttuuri eroaa suuresti suomalaisesta

Pyörillä ajetaan siellä, missä niillä pääsee jollain tavalla järkevästi ja turvallisesti liikkumaan – siis kävelykaduilla, jalkakäytävillä ja puistoissa, tai muutoin rauhallisilla kaduilla. Jalkakäytävillä pyöräily on hankalampaa kuin meillä, koska jalankulkijoita on paljon ja jalkakäytävillä on tolppia, roskakoreja ynnä muita rakenteita, jotka estävät tehokkaasti pyöräilyä. Koko kaupungissa on vain muutama pyörätienpätkä ja yhden pyöräkaistaratkaisunkin näin. Poikani on ollut täällä pari kuukautta vaihto-oppilaana, eikä hänkään ole muuta havainnut.

Pyöräkalusto on pääosin vanhahtavaa ja aika heikossa kunnossa. Uutuuttaan kiiltävät vain kaupunkipyörät ja osa aktiivipyöräilijöiden maastopyöristä tai muusta laadukkaammasta kalustosta. Kypärää ei tietenkään käytä kukaan, eivät edes fikseillä ja maantiepyörillä kiitävät. Lastenistuimet ovat todellla heppoisen oloisia. Tavaratelineitä on kiitettävästi, paitsi ei kaupunkipyörissä, joten välillä opiskelijatyttöjä kuskattiin pyörän etukorissa. Onneksi se on vahvaa tekoa.

Suomalaisia jalankulun kanssa yhdistettyjä kevytväyliä en nähnyt metriäkään. Eivät ne missään tapauksessa miljoonakaupunkiin kuulukkaan, mutta sinänsä mielenkiintoista, että tämä vaihe on älytty hypätä yli Italiassakin.

Katujen pinnoitteet eivät oikein suosi pyöräilyä. Käytössä on paljon isommista tai pienemmistä nupukivistä tai kivilaatoista tehtyjä katupinnoitteita, jotka täristävät pahasti. Autoilun pääreitit ovat asfalttia, mutta niillä ei oikein ole sijaa pyöräilylle. Sen sijaan uusien pyöräteiden pinnoitteet ovat laadukkaita; erittäin hienojakoista pyörätieasfalttia.

Pyörätelineet

Pyörätelinepuoli on paljon parempaa kuin Suomessa. En nähnyt ainuttakaan perinteistä suomalaista pyörät rikkovaa telinemallia. Täällä miltei kaikki telineet ovat järeitä runkolukittavia telineitä. Niitä on kuitenkin vielä aika vähän, mutta ei hätää, onhan koko kaupunki täynnä kaikenmaailman tolppia, joihin nykyiset pyörämäärät saa vielä aika hyvin ja fiksusti kiinni.

Kokonaan oma lukunsa ovat tuhannet metalliputkista tehdyt kaaret, joita ovat kadunvarret täynnä estämässä jalkakäytäville pysäköintiä. Näitä rakennettaessa on tullut vahingossa lyötyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Autojen parkkiongelman lisäksi ne ratkaisevat osin myös pyöräpysäköintiongelman. Uudemmat ruostumattomasta teräsputkesta tehdyt kaaret ovat miltein samanlaisia kuin viralliset kaarimalliset pyörätelineet. Vanhat teräsputkesta väännetyt ja keltaiseksi maalatut putkikaaret ovat vähän ohuempia ja kapeampia, mutta periaatteessa tuollaisiakin on joillain pyörätelinevalmistajilla listoilla.

Mistä pyörätienrakennuksen oppi on saatu?

Kun vertaa Suomea ja muita pyöräilynedistämisen alkuvaiheessa olevia Euroopan maita, moni asia ihmetyttää suuresti.

1. 

   Kuinka Milanoon on saatu aikaiseksi muutama kilometri erinomaisen hyvin toteutettua pyörätietä ja -kaistaa? Missä pyörätienrakennusta on harjoiteltu? Kuinka on mahdollsista rakentaa heti tyhjiltään huippuluokan toteutuksia? Ostetaanko suunnittelu ja rarennustyö kokonaan ulkomailta viimeistä asfaltinlevittäjää myöten? Hyvän pyörätien rakentaminen vaatii hyvää pyörätienrakennustaitoa läpi koko ketjun kaavoitusarkkitehdista liikenne- ja katusuunnittelijoiden kautta asfalttimieheen, yksikin heikko lenkki pilaa koko jutun, kuten meillä on hyvin nähtävissä.

2. 

   Kuinka katumerkinnät saadaan kerralla maalattua viimeisen päälle hyvin ja oikein? Kuka tämän taidon on opettanut? Suomessa tätä ei vieläkään missään kaupungissa hallita, vaikka pyöräteitä on rakennettu melkein 50 vuotta ja 16 000 km.

3. 

   Kuinka Milanossa on luonnostaan käytössä kaikki pyöräteillä tarvittavat liikennemerkit? Mistä ne ovat peräisin? Wienin liikennemerkkisopimus ei niitä tunne, mutta silti ne näyttävät olevan luonnostaan käytösä. Miksi ei  meillä Suomessa? Pyöräilijöillä oli myös muutamia omia liikennevaloja käytössä, joten sekin asia oli hallinnassa.

Milanon pyöräilyllä hyvä tulevaisuus?

Milanossa on hyvin tasaista, vaikka Alppien lumihuippuiset vuoret siintävät pohjoisessa horisontissa. Kaupunki sijaitsee kahden joen tasaisesa laaksossa ja korkein kohta alueella on 122 m. Tämä tietää hyvää makaroonijalkaisille aloitteleville pyöräilijöille. Tämän kokoluokan ja aikakauden kaupungeissa on myös aika paljon puistoja tai muuta helposti käyttöön otettavaa viherkaistaletta. Näitä linkittämällä saa hyviä ja helppoja reittejä vapaa-ajan pyöräilijöille, joista sitten yleensä vähitellen tulee työmatkapyöräilijöitä.

Myös jalankulkualueet ja kävelykadut tulevat ilman muuta lisääntymään, ja tässä onkin Milanolle suuri haaste. Jalankulkualueet eivät ole vielä lähelläkään muiden parhaiden ostoskaupunkien laajoja, viihtyisiä, esteettömiä ja helposti saavutettavia ostoskatuja. Nykyiset ostoskadut ovat hankalakäyttöisiä ja heikosti toimivia, sekä tolkuttoman hajallaan ilman mitään juonta. Keskustan toimivuutta hankaloittaa suuresti iso kirkko ja sitä ympäröivät aukiot, jotka hajauttavat kaupunkikeskustaa. Ydinkeskustassa on pääasiassa vain turistipalveluja, kaikki muu on vähän etäämmällä. Kävellen shoppaillessa tulee päivässä helposti 20 km kävelyä. Kun keskustan autoilua ja savuttavia skoottereita saadaan vielä selvästi vähennettyä, niin pyöräilylle ja jalankululle aukeaa aivan uudet mahdollisuudet. Tämän kokoluokan hajanaisessa keskustassa pyörä on aivan lyömätön kulkupeli, ja tämän Milanolaisetkin ovat nyt toivon mukaan oivaltaneet.

Oliko Milano kokemisen arvoinen?

Kaupungin tunnelma on tyystin muuttunut reilun kymmenen vuoden takaisesta, jolloin viimeksi siellä vierailin. Silloin katujen varsilla näkyi vielä sekalaisia aseistettuja pukumiehiä, joiden tehtävä ei minulle valjennut. Olivatko mafian miehiä, aseistettuja henkivartioita, vai mitä? Nyt en moisia enää nähnyt, lienevätkö kuolleet sukupuuttoon, kun viime reissun jälkeen lehdissä oli tarinaa mafiosojen välisistä yhteenotoista Milanon kaduilla. Nyt tunnelma oli kokolailla toisenlainen eikä Milano eroa enää mitenkään muista Euroopan suurkaupungeista. Näimme vain satakunta mellakkapoliisia Duomon lähettyvillä, ilmeisesti paikalla oli alkamassa jokin mielenosoitus.

Milanoa pidetään shoppailukaupunkien kärkikaartiin kuuluvana, mutta minulle tämä puoli ei ole oikein koskaan auennut. Ainut ostokseni oli 5 € paristonvaihto kelloon; tämäkin pakon sanelemana. Naisväki löysi vähän paremmin ostettavaa. Ensimmäisellä matkallani en löytänyt mitään järjellistä ostettavaa, en edes lapsille leluja, ellei sitten aivan viime hetkillä olisi hotellin kulmille ilmestynyt  kirpputori, jossa eräs papparainen myi tekemiään veikeitä puuleluja. Shoppailun merkeissä en enää Milanoon mene, mutta pyöräilynedistämisen laboratoriona kaupunki on mielenkiintoinen, joten 5 vuoden kuluttua siellä olisi mukava käydä vähän omalla pyörällä testaamassa. Loppuun vielä muutamia kuvia kaupungista.