Laivapyöräilyä, osa 1/2

Aamulla varhain kun sää oli parhain

Matka Vaasaan alkoi aikaisin aamulla junalla. Pyörät pakattiin heti kuuden jälkeen, että ehdittäisiin sopivasti kaupunkiin kello 7:34 lähtevään junaan. Kesäaamu oli ihan nätti ja tunnelma hyvä. Jyväskylän poistumistiet on vuosien mittaan jo sen verran tarkkaan koluttu, että tuntuu mukavalta ottaa aluksi hiukan pidempi loikka uusiin maisemiin. Matka alkoi VR:n taajamajunalla. Ehdimme ostaa pyörälipun vielä kalliilla hinnalla, 9 €. Seuraavana päivänä niitä olisi saanut uudella 5 € hinnalla. Tässä taajamajunassa on toiseksi paras pyöränkuljetuspaikka, mitä VR:n kalustosta löytyy, mutta kovin hankala tämäkin on. Mitä järkeä on laittaa erikoistavaroiden ja pyörätuolien kuljetuspaikka ahtaan käytävän päähän? Oli aikamoista taiteilua saada 4 pyörää taivutettua oviaukosta sisään ja työnnettyä ne paikalleen. Neljän pyörän sommittelu aika ahtaaseen kulmaukseen vei myös aikansa; ilman pyörälaukkujen irrotusta tila ei riittänyt.

img_2659
Pyörät junassa aikamoisen ähräämisen jälkeen.

Junamatkalla kirjoittelin läppärillä rästihommia niin kauan kuin akku riitti, tästä vaunutyypistä en löytänyt pistorasioita. Seinäjoella oli junan vaihto, ja aikaa miltei varttitunti, joten mitään hoppua ei ollut, koska pyöriä ei tarvinnut kuskailla hissillä. Vanhan kunnon sinisen junan konduktöörivaunuun pyörät sai nostaa laukkuineen päivineen – kunhan ensin kysyin asiaa konduktööriltä – mutta pyörät täytyi nostaa itse kyytiin. Nykypäivän konnareissa ei ole enää yhtään roudarin vikaa. Lastaus sujui hyvin, kuten kuorman purkukin Vaasassa. Virkamies totesi vain, että voittekin ottaa pyörät itse alas, ja lähti kävelemään pois.

Junamatka tällä Pohjanmaan radalla ei ole niitä suurimpia elämyksiä. Silmä lepää soissa ja isoilla peltoaukeilla. Kohokohtia olivat lähinnä Keskisen Vesan kyläkauppa ja Laihian nuukuuden arvoitus, joka ei ole minulle vieläkään junan ikkunasta valjennut.

Strömsö

Vaasan juna-asemalta oli tarkoitus ottaa suora suunta majapaikkaamme kesähotelliin, jonne jättäisimme ylimääräiset pyörälaukut ennen Strömsöhön polkaisua. Matkaan tuli kuitenkin jokin mystinen ongelma. Kaksi melkein valmista pyöräilynohjaajaa ihmetteli tilannetta, jossa Googlen karttaan piirtämä viiva majapaikkaamme ei vastannut lainkaan todellisuutta. Onneksi meri oli kuitenkin oletettavasti entisessä paikassa ja otimme suunnan kohti rantaa. Siellä paikallistimme nopeasti itsemme ja ajoimme palan matkaa tyystin toiseen suuntaan mitä alkuperäinen viivamme johdatti. Ilmeisesti kaupungissa on useampia miltei samannimisiä katuja, ja olimme antaneet Googlelle väärän osoitteen.

Majoitus löytyi melkein meren rannalta ja pääsimme heti sisään, vaikka kello oli vasta hädin tuskin puolessa päivässä. Päiväretkeilyn vaatimat tavarat otettiin mukaan yhteen laukkuun, ja menoksi kohti TV:stä tuttua merenrantamiljöötä. Olimme varanneet sinne opastetun kiertokäynnin, joka alkaisi kello 14. Tuijalla oli aivan uusi hieno älypuhelin ja syötin sinne Strömsön osoitteen ja valitsin navigoinnin pyörällä ajaen. Hyvin meni, osuimme oikealle saarelle ja menimme pitkän matkaa kohtuullisia pyöräteitä autoteiden varsia. Kulmakunnalla oli kuitenkin loppumatkasta myös oma pyörätieverkosto pitkin umpiteisiä asuntokatuja ja puistoväyliä. Yht’äkkiä Google alkoi ohjata meitä pururadalle. Hiukan ihmettelimme, mutta koska suunta oli suurin piirtein oikea, kokeilimme ajaa palan matkaa. Älypuhelin taisi luulla leveää pururataa tieksi, ja reititti sille.

img_2729
Strömsön sisäänkäynti. Hieno miljöö kokonaisuudessaan.

Ei siinä mitään, mutta emme löytäneet sopivaa poistumispaikkaa pururadalta, joka kierteli pitkin metsää. Emme myöskään onnistuneet skaalaamaan karttaa järkevästi näytöllä, ja aloimme olla hiukan hukassa. Kysyimme parilta lenkkeilijältä poistumissuuntaa, ja he kertoivat yhden oikopolun, jolta pääsimme järkevälle tielle. Matkalla kysyimme vielä parilta ohikulkijalta, olimmeko oikeassa suunnassa, sillä aikaa ei ollut enää ylimääräisiin koukeroihin.

Ehdimme sopivasti paikalle ja opaskin alkoi vähitellen kysellä nimiä listaltaan. Paikalla on pitkä historia ja huvila on saanut kokonaan uuden elämän ohjelmasarjan myötä. Kuulimme kaikenlaista ohjelmien teosta ja historiasta, sekä näimme uusinta TV-tekniikkaa, mutta opas ei osannut vastata tärkeimpään kysymykseen, mistä on lähtöisin sanonta: ”Tämä ei nyt mennyt niin kuin Strömsössä.” Paikka on kohentunut huomattavasti kuvausten aikana, sillä suuri osa tehtävistä hommista on ihan oikeita mökin vaatimia remontteja. Nyt tiedämme myös, mitä ohjelmassa rakennetaan syksyn jaksoissa, sillä työn alla oli näkösällä isompi projekti.

Opas esitteli innolla vanhaa maakellaria, joka toimi kuuleman mukaan hyvin, mutta siellä oli vaikea vierailla, kun siellä oli pimeää. Tällaisia perunakellareita Suomessa riittää, ja aloin välittömästi miettiä uutta liikeideaa. Mitä pitäisi tehdä, että turistit saataisiin kiertämään perunakellareita keskieurooppalaisten viinikellareiden tapaan. Mitä pitäisi tehdä, että bussilasteittain ihmisiä saataisiin kiertämään pitkin Pohjanmaata perunakellareissa maistelemassa, haistelemassa ja ostamassa säkkikaupalla sikäläisiä maukkaita perunalaatuja. En tiedä, tämä idea saattaa vaatia vielä muutaman viikon polkemista ja kypsyttelyä.

Nälkä kurnii

Kulttuuripläjäyksen jälkeen lähdimme katsomaan seuraavaa nähtävyyttä, Raippaluodon siltaa. Mutta nälkä alkoi kurnia heti matkaan päästyämme, kun emme sinne perunakellariinkaan päässeet. Pistimme automatiikan etsimään ruokapaikkoja. Olimme jo pahasti kaupungin laidalla eikä valinnanvaraa paljoa ollut, joten pizzeriaan. Aurinkoisella terassilla aika kului, vaikka henkilökunnalla ei tainnut paras päivä ollakaan. Asiakkaat valittivat; tuli väärä pizza, kassa ei oikein osannut hommaansa, eikä pöytäämme pyyhitty pyynnöstämme huolimatta. Meillä oli aikaa, joten ei muuta kuin servettejä kouraan ja pyyhkimään itsepalveluna. Pizza oli kuitenkin ihan kelvollinen tähän nälkään, ja hetken kuluttua olimme jälleen tien päällä, täkäläisellä metsätaipaleella.

Raippaluodon sillalle

img_2753
Raippaluodon silta on Suomen suurin silta

Pyörätietä ei riittänyt koko matkaksi ja välillä ajoimme vastatuuleen tiiviimmässä letkassa pitkin maantien piennarta. Pätkä oli aika tylsä, mutta lopulta edessä alkoi näkyä sillan korkeita pylväitä. Pidimme taukoa ennen siltaa olevalla levähdyspaikalla, jossa oli paljon kaikenlaista rakennelmaa ja grillipaikkaa. Rannasta sai hyviä kuvia sillasta, mutta keli alkoi käydä nuhruiseksi. Sillat ovat aina mielenkiintoisia ajettavia, varsinkin hiukan isommat. Tällä vinoköysisillalla ei kuitenkaan päätä pahemmin huimannut. Ylimmällä kohdalla vinoköysisillan jykevät teräsköydet oli kiinnitetty kaiteiden ulkopuolelle, joten aivan sillan reunalla ei tarvinnut ajaa.

Raippaluodon silta on Suomen pisin, 1 045 metriä, alituskorkeus 26 m, ja jänneväli aukon kohdalla 250 m. Ei siis kovin korkea, mutta aika mielenkiintoinen ajettava silti. Sillalle noustaan melko jyrkästi, ja alas tullaan vauhdilla, mikäli uskaltaa laskea. Sillan yli kulkee tavallinen kevyenliikenteenväylä toisella reunalla. Tällä kertaa tuuli oli aika heikko, mutta kyllä huipulla silti puhalsi sen verran, että pistin karttataskun ohjaustankolaukun päältä turvaan. Se kun saattaa irrota puuskan tempaistessa lujasti vastakarvaan.

img_2768
Näkymiä Raippaluodon sillan huipulta.

Siltaa ennen on suuri näyttö, joka kertoo tuulen nopeuden, nyt se oli 7 – 8 m/s. En tiedä, onko sillalla mitään tuulirajaa pyöräilijöille, mutta sillalta on jouduttu muutaman kerran keskeyttämään autoliikennekin, etteivät autot luistele minne sattuu. Kuinkahan täällä silloin pyörällä pärjäisi? Paikka on muutoinkin tunnettu reippaista tuulistaan.

Aika pikkuruinen tämä silta on Tanskan Ison Beltin siltaan verrattuna, jolla on alituskorkeutta 65 m ja jänneväliä 1624 m, siis reilusti enemmän, mitä koko Raippaluodon sillan pituus. Mutta se on ilmeisesti vieläkin maailman kolmanneksi suurin silta, eikä sinne saa pyörällä ajaa, vaan yli täytyy mennä autolla tai junalla. Sen verran siellä melkein aina tuulee, että pyörän kanssa tulisi ongelmia. Myöskään Öölannin sillalla Ruotsissa ei saa pyöräillä.

Toisaalta, eihän pyöräilijöitä ja kävelijöitä tarvitsisi isoilla silloilla pistää täysin sään armoille, vaan näin massiivisissa rakennelmissa pyöräteiden sijoituspaikkoja olisi muitakin. Hyvä käytäntö on rakentaa silloille siltakannen alle massiivisten palkkien viereen omat hyllyt jalankululle ja pyöräilylle. Näin pyöräilijät ovat sateen ja tuulen suojassa, ja mäkikin jää useita metrejä pienemmäksi. Tonavan yli kulkevissa silloissa on paljon tällaisia toteutuksia.

img_8371_15cm
Tonavan silloilla pyöräily ja jalankulku kulkevat usein siltakannen alla suojassa tuulilta ja sateilta.

Silta tuli kuvattua ja tutkittua. Aikaa oli vielä sen verran, että kävimme kääntymässä saarella kirkonkylässä asti ja tulomatkalla pidimme taukoa sillan pielessä olevassa kahvilassa. Saarilla olisi ollut paljonkin katseltavaa ja tietä kymmeniä kilometrejä, mutta tällä kertaa ei ehtinyt katsastaa aivan kaikkea. Oli jouduttava kämpille lepäilemään, sillä jälleen oli tiedossa aikainen herätys; jatkoimme aamulla matkaa kohti Uumajaa.

Paluumatkalla jäin vain ihmettelemään politiikan ja yksittäisen ministerin suurta voimaa. Kuinka on mahdollista, että Suomen suurin silta on rakennettu umpiperälle saareen johtavalle tielle. Eikö suurimpien siltojen pitäisi olla vilkkailla läpikulkupaikoilla? Vai onko hurjimman nousukauden aikaan siltayhteys Merenkurkun yli ollut niin vahvasti suunnitelmissa, että ensimmäinen pätkä siltaa on tehty kokeeksi? Silta maksoi aikoinaan 150 miljoonaa markkaa (noin 25 miljoonaa euroa). Tällä rahalla olisi poistanut monta muutakin pullonkaulaa.

Vaasan pyöräilyolot

img_2680
Vaasalaista hyvin eteenpäin vievää peruspyörätietä.

Jostain syystä Vaasa vainoaa minua. Olen useita kertoja suunnitellut tulevani viikoksi pyöräilemään tänne, mutta koskaan se ei oikein sovi aikatauluihin ja visiitit jäävät pariin päivään. Tekisi mieli tutkia paikkaa vähän tarkemminkin, koska Vaasan pyöräilijämäärät ovat keskimääräistä suuremmat, mutta tässä kuitenkin muutamia hätäisiä havaintoja:

  • Kaupungissa on paljon pieniä ja rauhallisia katuja, joita voi nykyisin aivan hyvin pyöräillä ilman pyöräteitäkin
  • Aika selkeä kaupunkirakenne, selkeät pyöräilyn pääväylät
  • Useimmilla silloilla on kohtuulliset pyöräilyolot
  • Ohjeistus toisella puolella katua olevalle pyörätielle. Tämä on Suomessa melkein ennenkuulumatonta. Yleensä pyörätien loppuminen, alkaminen tai puolenvaihto on ollut pelkästään pyöräilijän ongelma, ei lainkaan liikennesuunnittelijan.
  • Vaasassa on käytetty etenkin keskustan ulkopuolella pääasiassa vanhoja 80-luvun pyörätietekniikoita, jotka ovat kohtuullisen toimivia, esteettömiä ja selkeitä. Melkein kaikissa Suomen kaupungissa pyörätiet on pilattu viimeisen 15 vuoden aikana täysin pyöräilyyn soveltumattomilla liittymäratkaisuilla.
  • Vaasassa ei ole mitään säväyttävän hyvää pyöräteissä, mutta toisaalta pahimmat mokatkin on onnistuttu miltei välttämään.

Vastaa

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.