Pyöräilykartta vuodelta 1983

Jyväskylän pyöräteiden kehitys

kartta_etusivu
Pyöräilykartta 1983

Joskus siivotessa tekee yllättäviä löytöjä, kuten nyt joulusiivoja tehdessä. Löysin todennäköisesti ensimmäisen pyöräilykartan, mitä meidän taloudessa on koskaan ollut. Se on Jyväskylän pyörätiekartta vuodelta 1983. Kartta oli mielenkiintoinen monellakin tapaa. Ensinnäkin siinä oli pyöräteitä arvioimaani enemmän. 1970-luvulla on käynnistynyt jossain vaiheessa aikamoinen pyörätienrakennusbuumi, kun niitä on rakennuttu noinkin äkkiä tuollaisia määriä.

Toinen mielenkiintoinen asia kartassa on se, että ydinkeskusta näyttää aika tyhjältä pyöräteistä. Varsinkin luode-kaakko – suunnassa. On ollut ilmeisiä vaikeuksia jo tuolloin keksiä menetelmiä, joilla pyöräreitit saadaan sovitettua keskustaan. Jalkakäytäviä ei ole haluttu käyttää, mutta mitään muitakaan menetelmiä ei ole ollut tiedossa. Työkalupakissa on ollut vain yksi SCAFT-muotti pyörätienrakennusta varten.

kartta_vari
Jyväskylän keskustan pyörätiet 1983

Syöksykierre alkanut

Toinen selkeä havainto ei ollut yhtä positiivinen. Kartan tekstiosiosta näki selvästi, että suomalaisen pyöräilyn syöksykierre oli alkanut. Pyöräilyä ei pidetty enää lainkaan liikennemuotona. Jopa poliisi varoitti selkeäsanaisesti pyöräilijöitä haittaamasta liikennettä. Selvästi oli alkanut ajanjakso, jolloin pyöräilijöitä alettiin siirtää pois ajoradoilta autoja häiritsemästä  jalkakäytäville, eli ns. kevyenliikenteen väylille.

kartta_teksti
Poliisilaitoksen ohjeistus pyöräilijöille

SCAFT ja kevyenliikenteen harha

Ruotsalaiset onnistuivat tekemään suomalaisille aikamoisen jäynän lanseeraamalla 1970-luvulla ns. SCAFT-liikennesuunnittelufilosofian, joka yhdistää pyöräilijän ja jalankulkijan samaksi liikennemuodoksi joka tilanteessa. Näin autot saavat kulkea rauhassa. Tämä menetelmä sallii myös pyöräliikenteen kaksisuuntaisena. Vaikka suomalaiset teekkarit onnistuivat viemään Wasa-laivan hylkyyn Paavo Nurmen patsaan, mikä sitten aiheutti riemastusta sikäläisissä meriarkeologeissa kun hylky nostettiin, Ruotsi kyllä voitti tämän jäynäkisan.

Suomalaiset kopioivat innolla uuden tyylin miettimättä asioita sen enempää. Silloin oli muotia kopioida kaikki Ruotsista. Tässä kävi kuitenkin aika nolosti, sillä Ruotsissa ei lähdetty täysillä mukaan tähän uuteen SCAFT-tyyliin kuten meillä. Etelä-Ruotsi on läheisessä yhteydessä Tanskaan ja siellä asioita mietittiin aivan toiselta kantilta. Öljykriisi koetteli Tanskaa  1970- luvulla huomattavasti pahemmin kuin Suomea, jolle itäöljyä riitti sopuhintaan. Tanskassa oli kova tarve rakentaa kunnolla toimiva liikennejärjestelmä pyöräilijöille, koska öljy näyttikin olevan epävarma polttoaine, eikä maan koko liikennettä voinut rakentaa sen varaan. Töihin oli päästävä järkevästi, jos ei autolla niin ainakin pyörällä.

Suomi lähti omille raiteilleen pyörätiensuunnittelussa

Muista syistä tätä samaa pyöräilyn liikennejärjestelmän ongelmaa oli ratkottu jo jonkin aikaa myös Hollannissa. Näissä molemmissa maissa pyöräily pysyi oikeana liikenteenä, siis nimenomaan tasa-arvoisena autoihin verrattavana liikennemuotona. Sille rakennettiin omia erillisiä väyliä jalankulusta erotettuna, tai pyöräily yritettiin pitää hallitusti autoliikenteen seassa. Pyöräliikenne pyrittiin myös pitämään yksisuuntaisena. Tältä pohjalta rakennetuissa liikennejärjestelmissä pyöräilläänkin nykyisin nelinkertaisesti Suomeen verrattuna. Olisi siis kannattanut jättää tämä ruotsalaisilta kopiointi väliin ja kopioida kerrankin tanskalaisilta tai hollantilaisilta, niin nyt meilläkin pyöräilyn kulkutapaosuudet olisivät lähempänä 40 %. Mielenkiintoisintahan tässä on se, että jäynä huomattiin Suomessa vasta viitisen vuotta sitten, ja ilmiselvästi vieläkään kaikki liikennesuunnittelijat eivät ole asiaa huomanneet.

Vastaa

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.