Vuoden 2011 pyöräilyturvallisuustietoa

Liikenneturva julkaisi vuodenvaihteessa onnettomuustilastoja. Suurta ihmetystä herätti se, että oikein radiossa julistettiin pitkin päivää, että Suomi on pyöräilyturvallisuuden kärkimaa Euroopassa. Meinasi mennä ruokapöydässä lounas väärään kurkkuun kun ensimmäisen kerran kuulin tuon radiouutisen. Minä ainakaan en voi millään allekirjoittaa tuollaista väitettä. Jokainen, joka on pyöräillyt Keski-Euroopassa tietää, että tämä ei voi pitää millään paikkaansa. Onnettomuudet korreloivat yleensä varsin suoraan liikenteessä vastaan tulevien läheltä piti -tilanteiden kanssa ja eri liikennemuotojen välillä esiintyvien ristiriitaisuuksien kanssa. Näppituntumalta sanoisin, että Suomessa vaaratilanteita tulee pyöräilijälle vastaan lähes 10 kertaa enemmän kuin useissa muissa Pohjois- Euroopan maissa.

Liikenneturvan tiedote levisi jälleen tehokkaasti moniin tiedotusvälineisiin, seuraavana leike eräästä paikallislehdestä. Onneksi sentään autoilijat olivat törttöilleet kunnolla, että koko artikkelin otsikko oli enempi pyöräilijänkin tosielämää vastaava.

Lehtileike

 

Tässä on linkki alkuperäiseen Liikenneturvan artikkeliin: linkki:

Suojatieonnettomuuksista Liikenneturva on julkaissut oman tiedotteen, joka vaikutta asialliselta: linkki

Suomi on kyllä aivan oikein kärjessä muutaman viime vuoden perustella pyöräilykuolemien vähenemisen prosentuaalisessa laskussa, mutta se on tyystin eri asia kuin “Pyöräilyturvallisuudessa Euroopan kärjessä “. Kun on alhaalta aloitettu on paljon parantamisen varaa, sitä se tarkoittaa.

(lisää…)

Todella hyvä pyöräliike

Niin uskomattomalta kun se kuulostaakin, Kälviällä on yksi parhaiten varustetuista pyöräliikkeistä, mitä vastaani on Suomessa tullut: Pyörä- ja Urheiluliike Maununmäki. Keskellä pientä kyläpahasta oli pyöräliike, joka pisti ihmettelemään. Erityisesti pyöräilytekstiileitä oli rekeissä niin paljon, että tuskin löytyy koko Jyväskylästä. Harmi vain, että vaatepuoli itsellä on hyvässä kunnossa, enkä oikeasti tarvinnut mitään. Alakerrassa olisi ollut vielä varastossa lisääkin kaikenlaista, mutta sinne en tällä kertaa vaivautunut.

Ja parasta oli se, että kun kysyin ale-vaatteita, kauppias katsoi siihen malliin että mitä ne on? Tavaralla on kuulema aina oikea hinta, eikä tarvitse juosta tarjousten perässä. Eli siis asiantunteva kauppa, josta saa aina kaiken tarvitsemansa sopivasti. Kaupungeissahan ei tällaisesta ylellisyydestä enää pääse nauttimaan, urheilutarvikekauppakin on mennyt samaan halpaan, missä silmälasikauppa on ollut iät ja ajat; koskaan ei saa mistään sellaisia laseja siihen hintaan kun haluaisi. Aina pitäisi ostaa 2-3 lasit, vaikka tarvitsisin yhdet, mistään ei saa kahta sopivan hintaista linssiä, toinen on aina sika kallis ja toinen pitäisi ottaa ilmaiseksi. Jos tarvitsen vain uudet linssit, sekään ei käy, koska linssit saa vain ilmaiseksi uusien pokien mukana. Urheiluvaatekaupassakin on vain ylennys- tai alennusmyyntejä, koskaan ei saa sopivaan hintaan mitään silloin kuin oikeasti tarvitsisi. Kaikki pitäisi älytä ostaa melkein vuoden etuajassa alennusmyynnistä.

Eli kannattaa muidenkin poiketa tässä pyöräliikkeessä, jos on Kälviän suunnassa liikenteessä.

img_7961
Hyvä pyöräliike

 

(lisää…)

Tapahtui, mitä olen pitkään pelännyt!

Tähän oli tarkoitus kirjoittaa tällä viikolla vähän kevyempi juttu pyöräilystä, mutta Jyväskylässä pyöräillessä näitä ongelmia näyttää riittävän joka päivälle, myös tälle lokakuiselle syyspäivälle 2011 . Tänään kolaroin ensimmäistä kertaa eläissäni toisen pyöräilijän kanssa! Jos moka olisi ollut yksinomaan oma, niin tuskin tässä siitä huutelisin. Tapahtumapaikka oli kuitenkin sellainen, joka on omilla reiteilläni ylivoimaisesti Jyväskylän vaarallisin paikka – Vaajakosken kiertoliittymän alla oleva tunnelihässäkkä.

Kun tämä kiertoliittymä aikoinaan valmistui, ristin sen mielessäni oitis Vaajakosken polkupyörien törmäyttimeksi; silloin uutisissa velloi kovasti työn alla oleva Cernin hiukkasten törmäytin. Mielestäni Vaajakoskella oli onnistuttu luomaan yhtä laadukas törmäytin pyöräilijöille, eikä autojen kaksikaistainen törmäytinkään kiertoliittymän yläkerrassa jäänyt juuri heikommaksi.

Kuinka kolarissa sitten kävi? Onneksi säästyttiin pyörien naarmuuntumisella ja kumien palamisella – tällä kertaa. Oli onni matkassa monellakin tavalla; kuiva keli, poikkeuksellisen hidas vauhti, alla uusi nestelevyjarrullinen professionaali retkipyörä, aika hiekaton ja hyvä jarrutuskohta ja molemmat osasivat väistää aika hyvin. Pari metriä kuitenkin loikittiin kumpikin yhdellä jalalla etupyöristä yhteen juuttuneiden pyörien kanssa.

vaajakoskikolari
Itse tulin keltaisen nuolen suunnasta, tyttö vasemmalta kolmion takaa. Törmäsimme pyöräilijänaisen paikkeilla ja ajauduimme kaivonkannen viereen. Mäki on aikamoisen jyrkkä, vaikka kuvassa näyttää loivalta.

(lisää…)

Retkipyöräilyn tietoisku

Kasasin oheisen dokumentin muutama vuosi sitten pyöräilyviikon luennoksi. Nyt alkaa jälleen olla se aika vuodesta, kun monet alkavat miettiä ensi kesän retkiä, jolloin tästä saattaa olla hyötyä. Alkuosuudessa kerrotaan erilaisia retkipyöräilyssä vastaan tulevia asioita ja loppuosassa esitellään aikamoinen määrä Euroopan tunnetuimpia pyöräretkeilyreittejä. Dokumenttia on päivitetty jälkeen päin vuonna 2021. Linkki dokumenttiin:

Miksi retkipyöräillä

 

Myös Jyväskylän Pyöräilyseuran sivuilla on laaja kooste retkipyöräilystä tässä osoitteessa.

(lisää…)