Autoliikenteen rauhoittaminen taajamissa

Jyväskylässä, kuten muuallakin Suomessa, autoliikenteen rauhoittamiseen tulee yhä enemmän painetta asukkaiden taholta. Varsin yleisesti kevyempien liikennemuotojen edustajat joutuvat pelkäämään, varomaan ja väistelemään autoliikennettä kohtuuttomasti, vaikka monta kertaa heillä olisi etuajo-oikeuskin autoihin nähden, kuten jalankulkijoilla suojatiellä. Yksi osasyy moiseen on yhä edelleen hiukan liian kovat ajonopeudet taajamissa, sekä erityisesti se, että väistämissäännöt ja käytetty kadunrakennusinfra ovat ristiriidassa keskenään. Autokadut on tehty taajamissa viivasuoriksi, näkemiltään hyviksi ja avariksi, ja takavuosina vielä aivan liian leveiksikin, jolloin autoilijalle tulee automaattisesti tunne, että hän on herra ja hidalgo ja kaikkien muiden kuuluu väistää häntä. Kun tätä on vielä ruokittu liikennevaloilla (ja laittamalla aina painonapit liikennevaloihin jalankulkijoille ja pyöräilijöille, jolloin heidän alempiarvoisuuttaan on korostettu erityisesti), ei ole ihme jos kaupunkilaisilla on suuria vaikeuksia päästä liikkumaan taajamissa edes jollain tavalla turvallisesti ja tasa-arvoisesti autoliikenteen seassa. Autoilija pystyy teknisesti ajamaan liian kovilla nopeuksilla ja esteettömästi tilanteissa, joissa hän voi olla väistämisvelvollinen.

korotettujatke
Tällainen täytyy merkitä aina etuajo-oikeutetuksi myös polkupyörille, ellei muuten niin autoille kärkikolmiot. Kaikki tämän jutun kuvat saa suuremmiksi hiirellä klikkaamalla!

Korotettu suojatie on hyvä esimerkki rakenteesta, jonka pitäisi automaattisesti kertoa autoilijalle, että hän on väistämisvelvollinen kaikkeen muuhun liikenteeseen nähden. Suomessa tämä viesti harvoin toteutuu, sillä korotettua suojatietä saavat mennä vain jalankulkijat, pyöräilijät ovat usein väistämisvelvollisia siitäkin huolimatta, että suojatien tilalle on maalattu pyörätien jatke. Näin ristiriitaista liikenneympäristöä ei saisi rakentaa. Korotetut suojatiet ovat sinänsä hyvä tapa rauhoittaa erityisesti pienemmiltä sivukaduilta tulevaa autoliikennettä, mutta ne täytyy rakentaa oikealla ja selkeällä väistämissääntöjä tukevalla logiikalla.

(lisää…)