Syyspyöräilyä, osa 5/6.

Asemasotaa

Sunnuntai 15.9.2013

img_6088
Vettä on tullut viime päivinä melkein kuin Duindrell-teemapuiston portinpielessä olevasta vesihanasta.

Olin siirtynyt matkallani asemasotavaiheeseen, eli yritin tehdä oloni mukavaksi ja asustella samassa asunnossa kaksi viikkoa. Tallensin ja varmistin kaikki datat;GPS-jäljet, valokuvat, pyörän mittarin tiedot, sekä täydensin matkapäiväkirjan muistiinpanoja. Tulomatkalla tuli näköjään pyöräilykilometrejä yhteensä 806 km. Suurin piirtein odotetusti.

Enää ei ollut jatkuvaa eteenpäin kiiruhtamista, mutta toki olin suunnitellut useita projekteja tehtäväksi tänä aikana, joten hirveästi ei pitäisi luppoaikaa olla. Aina sään salliessa pitäisi olla pitkiä päiviä satulassa ja ajelemassa enimmäkseen suurkaupunkien vilinässä. Se on ainut tapa suorittaa opintopisteitä satulayliopistossa ja ylipäätään oppia ymmärtämään pyöräliikennejärjestelmiä.

Valitsin tämän majapaikan siksi, että tämä on sijainniltaan erittäin hyvä. Tästä pystyy ajamaan 120 km päivälenkeillä noin 20 eri kaupunkiin. Joukossa monia suuriakin; Amsterdam, Haag, Rotterdan ja Utrecht. Lisäksi merenranta hienoine maisemineen on lähellä.

Maanantai 16.9.2013

Maanantain vastaisen yön satoi kovin, mutta aamulla paistoi jälleen aurinko ja tuuli rajusti. Pilvilauttoja seilasi taivaalla, ei pouta ollut lainkaan varmaa. Tein kotihommia aamupäivän, yritin katsoa netin kautta suorana Velo-City -jälkiseminaaria Suomesta, mutta yhteys pätki. Iltapäivällä keli vähitellen selkeni ja polkaisin matkaan. Olin suunnitellut ajavani ensimmäisenä päivänä Haarlemin kulmille, että pääsisin kartalle ja saisin kaikki vanhat muistot kytkettyä loogiseksi kokonaisuudeksi. Tavoitteena oli ajaa reilut 50 km ja käydä katsomassa vanhoja tuttuja paikkoja pohjoisemmassa lähellä Haarlemin kaupunkia.

(lisää…)

Pyöräretkeilyä Pohjanmaalla, osa 2/7.

maanantai 4.6.2012 (pyöräilyä 87 km)

sävy sävyyn laukut
Tuija oli valinnut varusteet sävy sävyyn ympäristön kanssa

Päivän ohjelmana oli polkaisu Pietarsaareen. Aamulla ei hötkyilty lähdön kanssa, koska tarkoituksenamme oli poiketa heti alkumatkasta Juhani Palmun taidegalleriassa Voltin paikkeilla. Tietojemme mukaan gallerian piti aueta kello 10 . Aamulla teimme heti alkuunsa pienen kiemuran, koska lähdimme aika huolettomasti liikkeelle pitkin hiekkatietä, joka ei sitten vienytkään joen yli. Paluu miltei lähtöpisteeseen ja isompaa selkeää reittiä kohti Alahärmää. Tie näytti aika paksulta kartalla, mutta se olikin aivan ihanteellinen pyöräretkeilyyn. Jälleen poljettiin maalaismaisemassa täyteen loistoon puhkeavan luonnon keskellä. Matkaa Härmän taajamien välillä oli vain kymmenkunta kilometriä, joten kohta lähestyimme jälleen uutta taajamaa, johon Power Park- huvipuisto toi oman leimansa. Kiertelimme tovin keskustassa, mutta kahvilaa ei tullut vastaan, ja museokin oli vasta siivousvaiheessa, joten jatkoimme matkaa.

(lisää…)

Pyöräretkeilyä Pohjanmaalla, osa 3/7.

tiistai 5.6.2012 (pyöräilyä 67 km)

karavaani pellolla
Upeita maisemia seitsemän sillan reitillä!

Päivän tavoitteena oli ajaa Kokkolaan, joka olisi retkemme kääntöpaikka. Siellä yöpyisimme 2 yötä. Sen jälkeen alkaisimme palata kohti Jyväskylää vielä avoinna olevaa reittiä pitkin. Tälle päivälle oli luvassa komeita maisemia, sillä edessä olisi seitsemän sillan saaristo. Käytännössähän siltoja on riittänyt joka päivälle useita, mutta tänään ajaisimme läpi saaristoreitin koukkien saarelta toiselle. Vaikka reitti oli jo kaikille jollain tapaa entuudestaankin tuttu, on se aina katsomisen arvoinen ja eittämättä yksi Suomen hienoimmista pyöräreiteistä. Tällä Pietarsaaren ja Kokkolan välisellä reitillä on myös koko matkalla kevytväylä, joten maisemien ihasteluun on hyvät olosuhteet. Kevytväylä kulkee autotiestä selvästi erillään muutaman kymmenen metrin päässä siltoja lukuun ottamatta. Pyöräillä saa melko lailla omassa rauhassaan, vain liikennemelu häiritsee jonkin verran.

(lisää…)

Pyöräretkeilyä Pohjanmaalla, osa 4/7.

keskiviikko 6.6.2012 (pyöräilyä 25 km)

Tänään oli vuorossa kevyt päivä laivamatkaillen ulkosaariston majakkasaarelle. Aamu alkoi polkaisulla aamupalalle ABC- huoltoasemalle, joka oli varma paikka saada tukeva aamupala. Menomatkan reittivalinta ei ollut kovin suora, koska emme hoksanneet oikaista rautatien ali, vaan kiersimme autotien reunoja pitkin. Aamupala tuli mätettyä ja polkaisimme suoraan keskustaan vähän shoppailemaan, mutta olimme etuajassa ja melkein kaikki kaupat olivat vielä kiinni, kuten myös kirjasto. Jäi hyvää aikaa ihmetellä Kokkolan kävelykatua ja kävelykeskustaa kokonaisuudessaan. Valitettavasti tästä on hyvin vaikea löytää pyöräilijän ja jalankulkijan kannalta mitään positiivista. Toteutus on äärimmäisen sekava ja hankalakäyttöinen. Päivittäinen helppo asiointi ei täällä onnistu lainkaan. Näitä samoja asioita mietiskelin toki jo vuosi sitten, kun vietin täällä pitkän viikonlopun kaupungin liikennejärjestelmää tutkiskellen, tämä kaikki vuoden pyöräilykaupunki -meriitin vuoksi.

Kokkolan kävelykatu
Kokkolan nätti mutta liikenteellisesti hyvin sekava kävelykatu

Kun rakennetaan 2000-luvun kaupunkikeskustaa, jossa olisi tarkoitus liikkua pääasiassa jalan ja pyöräillen, silloin koko suunnittelu lähtee siitä, että siellä myös pystyy liikkumaan äärimmäisen helposti jalan ja pyörällä. Nyt tämä perusehto ei täyty Kokkolassa lainkaan, joten minä ainakaan en ymmärrä, mihin tarkoitukseen koko kävelykeskusta on rakennettu. Tasaiseksi laatoitetulla varsinaisella kävelykatuosuudella on kaikkea mahdollista sikin sokin – jopa esiintymislava tukkimassa melkein koko kadun – joten alueella ei ole lainkaan ilmeisiä ja toimivia kävelyreittejä, pyöräilyreiteistä nyt puhumattakaan. Mitä tekee kävelykadulla, jossa kukaan ei kävele? Havaintojeni mukaan kaikki jalankulkijat pyrkivät viimeiseen asti kulkemaan talojen seinustoilla. Kun tällaisella toteutuksella yrittää kilpailla ympäristön ostosparatiisien kanssa, joissa on helppoa ja esteetöntä liikkua jalan, ei hyvältä näytä.

(lisää…)

Pyöräretkeilyä Pohjanmaalla, osa 5/7.

torstai 7.6.2012 (pyöräilyä 131 km)

sadetta heti aamusta
Aina ei pyöräretkellä ole hyvä keli. Mökissä pakkaaminen sujuu kuitenkin kuivana, toisin kuin teltasta lähdettäessä

Oleilu Kokkolassa oli ohi ja suunnittelimme retkemme jatkoa. Naiset olivat jutelleet keskenään, että voisi olla sittenkin järkevintä palata rannikkoa pitkin Vaasaan, josta pääsisi taas junalla kätevästi ajoissa kotiin Jyväskylään, koska maanantaina oli pakko olla jo muissa touhuissa. Sisämaan aika yksitotiset maisemat eivät myöskään oikein houkutelleet, etenkään sateella, koska loppuviikoksi oli luvattu sadekuuroja sisämaahan, mutta aivan rannikolla pitäisi olla poutaa. Lisäksi Vaasaan polkemalla saisimme yhden selkeän pätkän lisää rannikkopyöräilyymme. Mehän olemme ajamassa koko Suomen rannikkoa läpi Virolahdelta Kemiin vähän kerrassaan. Virolahdelta Turkuun on jo poljettu porukalla, ja nyt tulisi sitten Vaasa – Kokkola väli tutkituksi.

(lisää…)

Pyöräretkeilyä Pohjanmaalla, osa 6/7, kotia kohti.

perjantai 8.6.2012 (pyöräilyä 57 km)

Aamuverryttelyksi kävimme testaamassa majapaikan viereistä luontopolkua, jonka piti liittyä jotenkin Viikinkeihin, ja liittyihän se, rinteessä oli hautakumpuja. Harmiksemme myös hyttyset olivat päättäneet kiertää saman lenkin, eikä metsässä viitsinyt pidemmäksi aikaa pysähtyä opastauluja lueskelemaan. Kuten majapaikkammekin, luontopolkukin oli jo parhaat päivänsä nähnyt.

metsän siimeksessä
Metsämaisemia

Lähdimme liikkeelle pari kilometriä samaa tietä, josta tulimmekin. Kärlaxin kylästä tähystimme tankkauspaikkaa itsellemme, mutta sellainen löytyi vain autoille – aamukahvit jäivät tuonnemmaksi. Siitä lähdimme pujottelemaan pikkuteitä pitkin kohti Vaasaa, tie loikkasi välillä 8-tien toiselle puolellekin. Kunin paikkeilla tie kävi tosi pieneksi, ja pelkäsin sen kohta loppuvan kokonaan, mutta sitten vastaan tupsahtikin luontoalue parkkipaikkoineen ja reitteineen, sekä isompi tie. Ilmansuunta oli kyllä pysynyt koko ajan oikeana, joten siitä en ollut huolissani, Vaasaa kohti mentiin, mutta ainahan on umpikujan mahdollisuus. Näin pienillä teillä ei enää voi luottaa peruskarttaan, niihin ei kovin pieniä teitä ole merkitty. Mutta luonto oli nättiä ja tie toi koulun viereen, jossa pidimme huoltotaukoa ja säädimme vaatetusta sopivaksi, oli tulossa aika lämmin päivä.

(lisää…)

Pyöräretkeilyä Pohjanmaalla, osa 7/7, yhteenveto

Tämä piti kirjoittaa heti tuoreeltaan, mutta aina ei kaikki mene suunnitellusti. Läppäri kärähti, mutta juhannuskokko ei, sekä kaikkea muuta sählinkiä tuli väliin. Toivottavasti ajatukset ovat nyt sitten ehtineet jäsentyä päässä normaalia selkeämmiksi.

Kelvollinen pyöräretkeilyalue

sujuvaristeys
Tyypillistä pohjalaista pyörätietä, kohtuullisen toimivaa näillä liikennemäärillä, vaikka jalankulun kanssa yhdistettyä onkin.

Pohjanmaalla kannattaa käydä pyöräilemässä, siellä on ihan mukavat olot ja pyöräily on helppoa, koska ei tarvitse puskea ylös jyrkkiä mäkiä, jotka kuitenkin aina syövät hiukan voimia, vaikka eivät mikään este pyöräretkeilylle olekaan.

Pohjalaiset pyöräilevät itse paljon – väärin. Näin ei todellakaan ole edes tilastojen valossa. Tasainen maasto ei aikaansaa pyöräilyinnostusta, tämän olen todennut jo kymmeniä kertoja teksteissäni ja luennoissani. Käytännössä itselleni tämä konkretisoitui hyvin parikymmentä vuotta sitten, kun eräänä kauniina kesäiltana päätin polkaista vähän pidemmän lenkin Lehtimäen, Alajärven, Kuortaneen ja Lapuan kautta. Matkalla näin kokonaista 5 muuta pyöräilijää, mutta leikkuupuimureita n. 15 kpl. Tästä voi päätellä suoraan, että Pohjanmaalla ajetaan leikkuupuimurilla kolme kertaa enemmän kuin pyörällä. Asiaan tosin vaikutti hiukan se, että puintikausi oli kiivaimmillaan, mutta tilanne ei poikkea suuresti normaalista. Pärisevä laite vain vaihtuu, ja tuolloin iltalenkkini aikaan ei vielä edes tunnettu mönkijöitä, joilla monet kesämökkiläiset nykyään hakevat postinsa parinsadan metrin päässä olevasta laatikosta.
(lisää…)

Kaupunkipyöräretkellä Budapestissa, osa 1/4

Perjantai 30.3.2012 (pyöräilyä 0 km)

Tuhti ateria
Tällä lähtee vähan suurempikin nälkä

Olen pääsiäisen vietossa ja luokkakokouksessa Budapestissa vaimon ja naapuripariskunnan kanssa, sekä 14 entisen lukiokaverini kanssa. Lensimme pe 30.4.2012 Finnairin koneella kohteeseen ja heti kiireesti taksilla lentoasemalta illanviettoon ravintolaan, eikä mihin tahansa ravintolaan, vaan Sir Lancelot -keskiaikaiseen ravintolaan. Pyöräretkeillessähän yksi parhaista asioista on syöminen, ei tarvitse pelätä lihomista. Mutta kuinkahan kävi tällä kertaa? Ennakkotankkaus oli ainakin riittävä, kuten kuvasta näkyy: lautanen neljälle, eli täkäläinen perhepitzan korvike. Vaikka periaatteessa en koskaan jätä ruokaa, nyt pakostakin vähän jäi. On pyöräretkillä joskus ennenkin tullut syötyä tukevasti, muttei koskaan näin tukevasti.

Lauantai 31.3.2012 (pyöräilyä 45 km)

Euro Velo 6 pyöräreittiä
Pyörän päälle ja matkaan

Tukevasti syödyn ja nukutun yön jälkeen liikenteeseen ja pyöriä vuokraamaan. Tonavan rannalla ja yhden maailman tunnetuimman pyörämatkailureitin varrella kun ollaan, niin asia hoitui suoraan respan kautta. Tunnin päästä pyörävuokraamon kaveri toi 4 pyörää hotellin eteen. Tällä kertaa laatukin näytti olevan kohdallaan, joten kaupat syntyivät nopeasti ja päästiin tien päälle.

Heti kelluvan hotellimme (vanha höyrylaiva) pihasta meni EuroVelo 6 -pyöräreitti kohden kaupunkia. Lähdimme sinne. Ensimmäistä kertaa käytin itse kaupunkisuunnistuksessa Garminin GPSMAP 60CSx navigaattoria, jolla olimme toki JYPS:in porukalla ajaneet pitkän siivun Belgia-Hollanti-Saksa-Tanska akselilla aiemminkin. Kyseiseen laitteeseen löytyy ilmaisia pyörätiekarttoja netistä (http://sites.google.com/site/openfietsmap/downloads/europe), mutta niiden laatu vaihtelee aika suuresti. Aiemmalla reissulla ongelmia GPS:n kanssa oli hyvin vähän, mutta täällä Budapestissa homma ei kovin hyvin toiminut. Jo viiden kilometrin jälkeen GPS:n mukaan ajelimme joutomaalla joen lähellä, vaikka päästelimme kadun varressa olevaa hyvää pyörätietä. Lisäksi elektronisen laitteen mukaan edessä oli joki, jota ei pyörän selästä havainnut, ilmeisesti yksi katu oli piirtynyt siniseksi, eli väärällä värillä. Pääsimme kuitenkin keskikaupungille kohteeseemme, kunhan vähän opin laitteen tavoille. Vika ei siis ole suinkaan itse laitteessa, vaan pyörätiet sisältävässä halvalla tehdyssä karttamateriaalissa, kaupallisina versioina GPS-pyörätiekarttoja ei juurikaan ole vielä saatavana.

(lisää…)