Pyöräretkeilyä Pohjanmaalla, osa 5.

by admin on 14.6.2012 · 0 comments

torstai 7.6.2012 (pyöräilyä 131 km)

sadetta heti aamusta

Aina ei pyöräretkellä ole hyvä keli. Mökissä pakkaaminen sujuu kuitenkin kuivana, toisin kuin teltasta lähdettäessä

Oleilu Kokkolassa oli ohi ja suunnittelimme retkemme jatkoa. Naiset olivat jutelleet keskenään, että voisi olla sittenkin järkevintä palata rannikkoa pitkin Vaasaan, josta pääsisi taas junalla kätevästi ajoissa kotiin Jyväskylään, koska maanantaina oli pakko olla jo muissa touhuissa. Sisämaan aika yksitotiset maisemat eivät myöskään oikein houkutelleet, etenkään sateella, koska loppuviikoksi oli luvattu sadekuuroja sisämaahan, mutta aivan rannikolla pitäisi olla poutaa. Lisäksi Vaasaan polkemalla saisimme yhden selkeän pätkän lisää rannikkopyöräilyymme. Mehän olemme ajamassa koko Suomen rannikkoa läpi Virolahdelta Kemiin vähän kerrassaan. Virolahdelta Turkuun on jo poljettu porukalla, ja nyt tulisi sitten Vaasa – Kokkola väli tutkituksi.


Rannikolla on kuitenkin hyvin harvassa majapaikkoja tarjolla, mikä vähän mietitytti. Vaasassa pitäisi myös olla jo puolilta päivin, sillä päivän ainokainen juna Jyväskylään lähtisi silloin. Yöpaikka saisi olla aika lähellä Vaasaa, mutta silloin päivämatkaksi tulisi tänään minimissään 110 km. Kovaa vastatuulta ei ollut luvassa ja sääkin pitäisi olla iltapäivällä kesäistä mutta viileää, joten varasimme majapaikan Maksamaalta Kärklaxista. Samalla pakkailimme tavaroita sateessa, joka oli alkanut yöllä, mutta jonka pitäisi tauota aamupäivän aikana. Lasti pakattiin, mökki siivottiin ja polkaistiin aamupalalle. Tällä kertaa hyödynsimme Sokos Hotel Kaarlen aamupalapöytää, josta saimme ystävällisesti vielä termospullollisen kahviakin matkaan (kuten saimme myös Pietarsaaren Jugend- hotellista). Palvelu oli ihan hyvää, vaikka ei Suomessa vielä oikein olla totuttu sadevarusteissa liikkuviin polkupyöräturisteihin.

Täällä asuu laatu

Pohjanmaalla panostetaan vielä laatuun

Viimeisiä pisaroita tippui taivaalta laittaessamme itseämme ajokuntoon hotellin edessä. Sopivia polkupyöräparkkeja ei tietenkään ollut tarjolla, vaan lastatut pyörämme lojuivat pitkin hotellin seinustoja. Ei jaksettu sateentuhnussa enää miettiä uusia sightseeing-reittejä kaupungin pikkukatuja pitkin, vaan polkaisimme isoa pääkatua torin laidalta ja vesitornin vierestä maailmalle. Ajoimme periaatteessa samaa reittiä 7 sillan saariston läpi kuin tullessakin, mutta nyt emme koukkineet, joten edessä oli aika paljon uusiakin maisemia. Tämä aluehan on Suomen veneenrakennuksen ehdotonta huippualuetta, tällä seudulla näkyvät kaikki maailmankuulut valmistajat ja venemerkit (Nautor, Baltic Yachts, Bella…). Laatu on myös tarttunut osin pyöräteihinkin, erityisesti taajamien ulkopuoliset pyörätiet ovat varsin hyvin ajettavia Pohjanmaan alueella. Täällä on peltoa ja maalaisjärkeä vielä jäljellä, joten aivan mitä tahansa kouhotuksia ei pyöräteille rakenneta.

Topeliuksen asumus

Topeliuksen suvun koti, nykyään museo.

Kaarroimme selvästi Pietarsaaren ohi ison tien vartta, jossa oli aika kova autoliikenne, mutta pätkittäin myös kevytväyliä. Lisäksi koukimme muutamien sopivien pienten paikallisteiden kautta. Kovin paljoa ylimääräisiä kilometrejä ei viitsinyt haalia,sillä kilometrejä kertyisi muutenkin reippaasti yli sata. Uudessakaarlepyyssä poikkesimme tauolle ja tupsahdimme Topeliuksen museoon. Pahimpaan nälkään söimme vähän evästä museon portilla olleella penkillä, mutta sitten vähitellen museokin alkoi kiinnostaa. Sinne oli paljon muitakin menijöitä, ja syykin selvisi myöhemmin; siellä oli alkanut lasten kesäleiri, jossa tehtiin kaikkea kivaa, kuten maalattiin ja vuoltiin pajupillejä, sekä erilaisia vanhanajan tarvekaluja.

Vanhat koulukaverini varmaan suuresti hämmästyvät, jos lukevat näitä juttujani, sillä minähän olin aina se, joka meinasi jäädä lukiossa luokalle historiasta, kirkkohistoriasta ja uskonnosta – ja kerran matikastakin. Uskonto ja kirkot eivät edelleenkään kiinnosta minua pätkän vertaa, mutta museoissa ja kaikenlaisissa nähtävyyksissä käyn mielelläni. Niistä saa monenlaista tietoa ja syvyyttä näkemyksiin ja elämänmenoon. Vuosi vuodelta kuvataide saa minut yhä enemmän innostumaan, ja pyöräretkiltä on tullut ostettua taidettakin jo yksi pieni seinällinen. Ei minulla konserttejakaan vastaan mitään ole, mutta koska ne on aina sidottu tiettyyn kellonaikaan, ne soveltuvat heikommin pyöräilijän taukopaikoiksi kuin taidegalleriat.

kylätie

Välillä kylätie kävi aika pieneksi

Uudestakaarlepyystä otimme suunnan kohti Oravaisia Munsalan kautta. Ajeltiin jälleen osin hiekkateitä pitkin, mutta tämä pitkähkö osuus oli kuitenkin ajokelpoista retkipyörän kapeahkoilla ja kovapaineisilla renkaillakin, tosin pienirakeista mursketta oli paikoitellen, mutta raiteet olivat onneksi sileitä. Munsalassa oli jälleen pikitietä, oikein konkreettisesti, sillä pysähtyessämme risteykseen lukemaan karttaa, onnistuin astumaan kenkäni sulaan paikkausmassaan, jota tarttui kasa pyöräilykengän pohjaan sekä möykky eturenkaaseen. Kirkon kupeessa kaivoin pikeä irti urakalla, mutta kaikki ei lähtenyt. Eturengas päästeli ääniä vielä kymmenkunta kilometriä, ennen kuin ylimääräinen sitta kuluin renkaasta pois.

pohjalaistalo

Komea kaksifooninkinen talo on Pohjanmaata komeimmillaan

Oravaisiin saavuttaessa tervetuliaiskyltissä toivotettiin, että Oravaisissa on merta näkyvissä. Näin olikin, muttei pitkältä matkalta. Jälleen alkoi puljaaminen ruokapaikan kanssa. ABC-aseman buffetpöytä oli loppunut, joten yritimme etsiä jotain muuta. Vietnamilainen ravintola ei ollut auki, eikä oikein edes saatu selville, koska sen ylipäätään olisi pitänyt olla auki? Sään mukaan vai jotenkin muuten. Toisella puolella kylää oli pizzeria, joka taisi olla konkurssissa. Viereinen parturi neuvoi ST1- aseman pizzeriaan, mutta nälkäiseksi jäimme sielläkin. Jonossa oli kuulema yli 20 tilausta, joten tunnin verran vierähtäisi vähintään ateriamme. Siis hammasta purren takaisin ABC:lle, josta tilasin lehtipihvin, täysin vastoin tapojani, mutta kun järkeviä vaihtoehtoja oli vain kana tai liha.

vanhan ajan sänky

Kunnon kerrossänky

Energiavaje korjaantui, ja matka jatkui jälleen kohti Maksamaata. Keli oli hyvä ja vatsa täynnä, joten mikä oli polkiessa. Aikataulussakin oltiin hyvin, joten valitsimme jälleen pidemmän, saariston kautta koukkaavan reitin. Mentiin Oxkangarin, Kvimon ja Tottesundin kautta. Rauhallisia maisemia ja meren rantaakin aina siellä täällä. Siltoja tuli tällekin päivälle paljon, varmaan ainakin 20. Lopulta piti aloittaa suunnistus kohti majapaikkaa. Kämppä löytyi ongelmitta, mutta laatu oli tällä kertaa yllättävän heikko. No eipä se paljoa maksanutkaan, mutta en muista Suomessa majoittuneeni koskaan tuollaisessa murjussa, vaikka yleensä mitään majoitusta ei ole kartettu. Yösijan tarjosi vanha maalaistalomiljöö, jossa oli paljon rakennuksia, jotka olivat vanhoja jo alkuaankin, eikä niitä majoitusbisneksen aikana oltu ilmeisesti juurikaan fiksattu. Sänky oli kuitenkin hyvä, mikä riitti hyvään lepoon tähän mennessä kesän pisimmän pyörälenkin päätteeksi.

Facebooktwitter

{ 0 comments… add one now }

Leave a Comment

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.

Previous post:

Next post: