Pyöräretki Saarenmaalle 25.7 – 31.7.2003

by admin on 18.1.2012 · 0 comments

Valmistautuminen

Olin vaimoni Tuijan kanssa niiden 20 onnellisen joukossa, jotka ehtivät varata matkansa ajoissa ja pääsivät mukaan ikimuistoiselle pyöräretkelle Hiidenmaalle ja Saarenmaalle heinäkuussa 2003. Emme olleet koskaan aikaisemmin osallistuneet näin pitkälle pyöräretkelle ja olo oli aika sekava yrittäessämme pakata viikon tavaroita pyörälaukkuihin ja yhteen huoltoautossa kuljetettavaan laukkuun. Kaikki nämä täytyi pystyä itse kuljettamaan laivamatkojen ajan, joten automatkailussa käytetty pakkaustekniikka täytyi miettiä uusiksi. Onneksi oli käytettävissä Eeva-Liisalta saatu tarkistuslista kaikista välttämättömistä tavaroista. Meillähän oli ollut aiemmin keväällä retkenjohtaja Eeva-Liisan pitämä info, jossa käytiin läpi kaikki käytännön järjestelyt. Lopulta kaikki oli valmiina lähtöön. Mukana oli vain hyvää ja monikäyttöistä tavaraa.

saarenmaa-012

Haapsalun paviljonki

Etukäteen tutkittuna retki ei näyttänyt fyysisesti kovinkaan rankalta; maaston pitäisi olla tasaista ja päivämatkat olivat hyvin kohtuullisia. Olen takavuosina ajellut jonkin verran omia pyöräretkiä pitkin Etelä- ja Keski-Suomea, mutta tänä kesänä takana oli vain n. 300 kilometriä. Tuija harrastaa lähinnä työmatkapyöräilyä (28 km/päivä) kesäisin. Suomessa oli ollut päällä jo parin viikon helleputki ja Eestissäkin oli näkynyt aikamoisia hellelukemia. Meillä ei ollut kokemusta yli 30 plusasteen helteessä pyöräilystä, mutta ainakin tuollainen 25 astetta on vielä oikein hyvä pyöräilykeli. Palamista täytyi myös varoa, sillä päivät ovat pitkiä ja aurinko ehtii kärventää paljon enemmän kuin kotioloissa.

1. päivä

Yöpyöräily

Pyöräretki aloitettiin – kuinkas muuten, pyöräilemällä kotoa Haapaniemestä (12 km) yöllä puoli kolmen maissa Jyväskylään tilausajolaituriin. Näin tuli varmistettua myös pakkauksen onnistuminen. Naapurista saimme mukaamme myös Hannelen ja kaupungissa huomasimme, että suurin osa retkeläisistä saapui yllätykseksemme myös pyöräilemällä. No, mikäs oli pyöräillessä todella lämpimänä kesäyönä shortseissa ja paitahihasillaan. Pieni sateen uhka oli olemassa, mutta onneksi ei kuitenkaan satanut. Olimme todella hyvissä ajoin perillä ja pitkän odottelun jälkeen bussi saapui ja pakkasimme polkupyörät turistibussin isoihin tavarasäiliöihin. Pakkaus vaati pientä sovittelua, mutta kaikki 20 pyörää saatiin eheinä sisään. Uneton yö jatkui bussin kyydissä kohti Helsinkiä.

Tallinnassa

Bussi- ja laivamatkan jälkeen olimme Tallinnassa kello 13.00. Yö oli ollut useimpien kohdalla lähes uneton, mutta ei se vielä painanut, kun oltiin pääsemässä itse asiaan. Olimme perillä ja meitä vastassa olivat pyöräilevä oppaamme Mikk ja huoltoauton kuljettaja Tanel. Näimme myös vilaukselta matkan järjestäjän Renen, joka oli ollut pahassa autokolarissa, mutta toipunut jälleen liikuntakykyiseksi.

Pehmeä lasku

Pitkän matkan jälkeen meillä oli pehmeä lasku pyöräilyyn, eli pakkasimme osan pyöristämme pakettiautoon ja osan linja-auton matkustamoon ja aloitimme matkan kohti Haapsalua ja ensimmäistä yöpymispaikkaamme, joka oli vielä mantereen puolella.

Iltapäivä oli kuumimmillaan ja bussissa ei ollut ilmastoinnista tietoakaan ja hiki virtasi valtoimenaan. Tämä osoittautuikin sitten lopulta matkamme hikisimmäksi osuudeksi, ja jälkeenpäin vitsailtiin, että kyllähän tämän siirtymän olisi tuolla hikimäärällä ajanut pyöräillenkin (105 km). Tosin ei aivan tässä aikataulussa. Lopulta olimme kuitenkin perillä majapaikassamme ja meitä oli vastassa – mikäs muu kuin lämmin sauna. Oli mielenkiintoista huomata, että Virossa tämä saunakulttuuri on aivan samanlaista kuin Suomessakin. Jokaisessa majapaikassamme oli mahdollisuus saunoa.

2. päivä

Ensimmäinen etappi

Aamupalan jälkeen pääsimme vihdoin itse asiaan, eli pyöräilemään letkassa 6 km läpi Haapsalun rannikon kohti Hiidenmaan lauttaa. Heti alussa havaitsin, että porukassa letkassa ajaen matka meni kuin siivillä ja maisematkin olivat aika erilaisia kuin Suomessa. Täällä heinäpellot olivat laajoja niittyjä, joissa kasvoi monen värisiä luonnonkukkia ja maisema oli aika lehtomaista erikoisine puineen. Tosin näin helteisenä kesänä kuivuus oli jo vähän vaikuttanut maisemaan.

Lautalla Hiidenmaalle

Lauttamatka meni jo rutiinilla ja 1,5 tunnin kuluttua olimme Hiidenmaan saaressa. Odotimme satama-alueella, että lautalla tulleet autot menivät ohi ja lähdimme seuraavalle 24 km:n etapille. Heti sadan metrin ajon jälkeen saimme konkreettisen esimerkin liikenteen vaaroista, kun kahden pojan mukana seurannut koira jäi auton alle. Kuului kova mätkähdys ja auton vilkkuvalojen helinä, kun koira jäi kyljittäin suoraan keulan eteen. Auton vauhti ei ollut kova, joten mätkähdyksen jälkeen koira sinkoutui jaloilleen auton sivuitse ja jolkutteli tien oheen. Ei se heti kuollut, mutta ihme jos eivät kylkiluut tai lonkka murtuneet. Vauhtiin päästyämme meidät ohitti jokin toinen pyöräilyporukka, jolla oli hirveät pakkaukset tarakalla telttoineen kaikkineen. Mutta vauhtiin se ei näkynyt vaikuttavan, vaan he menivät suhahdellen ohitsemme. Se aiheutti vähän hilpeyttä puolin jos toisinkin, mutta Mikk ajoi keulilla tasaisen varmaan tahtiinsa, eikä antanut moisen häiritä matkantekoamme tasaisella n. 17 km/h olevalla vauhdilla.

Lounaspaikkanamme oli Soeran maatilamuseo, jossa emäntä kertoi räiskyvään tyyliinsä elämästä saarilla ennen muinoin. Saimme myös tutustua erilaisiin vanhanajan työkaluihin riihessä ja isännän työnurkkauksessa tuvan puolella. Ruoka oli katettu ulos isoihin puupöytiin ja keli oli mitä mainioin tällaiseen luonnonläheiseen ateriointiin. Maan tavan mukaan ruokaa oli reilusti ja se oli varmasti riittävän tukevaa, ettei tarvinnut pelätä laihtuvansa pyöräretkellä.

saarenmaa-023

Maatilamuseo

Yöpyminen Hausman vierastalossa poliisien seurassa

Ruokailun jälkeen meillä oli edessä 8 km:n taival majapaikkaamme. Matkasta oli useampi kilometri hiekkatietä – tai oikeammin tie oli täynnä pientä pyöreätä nupukiveä, joka oli aika hankalaa ajaa. Yöpaikkana meillä oli vierastalo, jossa oli iso päärakennus ja mökkikylä. Me majoituimme mökkeihin, koska päärakennus oli  varattu toiselle seurueelle. Naapureilta ei tarvinnut mennä utelemaan, mitä porukkaa te oikein olette, sillä sen saattoi lukea autojen kyljistä: ”Politsei”. Tämä oli ainut yö, kun polkupyöriä ei tarvinnut edes lukita, saatikka teljetä puulatoon tai varastoon. Varjopuolena oli aamun tunneille jatkunut meteli, jonka johdosta joku irvileuka oli jo uhannut soittaa poliisille.

Ensimmäinen oma iltalenkki

Ensimmäisen päivän reitin pituus oli 38 kilometriä ja se meni todella kevyesti. Perillä aloin heti suunnitella pientä iltalenkkiä pohjoiseen Lehtman satamaan. Kartan mukaan tie menee pitkän matkaa aivan meren rantaa. Sain mukaani Hannelen, jonka kanssa olimme jo alustavasti keskustelleet, että jos jää voimia voidaan pyöräillä iltaisin lisää. Lähdimme matkaan, mutta maisemat osoittautuivat pettymykseksi. Merta ei näkynyt kuin vilaukselta puiden välistä parissa kohdassa ennen satamaa. Kävimme aallonmurtajalla ja koska sadekin alkoi uhata, palasimme takaisin reipasta vauhtia. Tämä koko reissu (35 km) meni sightseeingin sijasta  reipasvauhtiseksi kuntopyöräilyksi.

3. päivä

Herääminen sateen ropinaan

Jos oli saanut nukutuksi naapurin ilonpidolta, niin aamuherätys tuli kuitenkin odotettua aikaisemmin reippaan sadekuuron muodossa. Se pohisi mökin kattoon niin, että minäkin kohtuullisen aamu-unisena heräsin siihen heti. Tosin pari varistakin ehti hyppiä katolla oletetun auringonnousun aikaan, mutta niille käänsin vain kylkeä. Herääminen sateen pauhuun saa pyöräretkeläisen kiroamaan harrastustaan, mutta minkäs teet. Sade tosin taukosi sopivasti aamupalan ajaksi ja päälle puettiin kuivankelin varustus. Sen verran päätimme kostaa poliiseille, että aamujumpan aikana käskimme Tanelin soittaa autostereosta musiikkia oikein reilusti, mutteivät naapurimme siitä olleet moksiskaan, pyssynpaukkeeseen kun ovat tottuneet.

Sunnuntaiaamuna tutustuminen Kärdlaan

Juuri kun piti lähteä matkaan, alkoi sataa uudelleen ja kohta tuli vettä jo niin, että laitoin sadetakin niskaani ensimmäisen ja viimeisen kerran koko reissulla. Päivän mittaan satoi useampaan otteeseen, mutta myöhemmin katsoin parhaaksi ajaa pyöräilyhousuissa ja – paidassa, koska keli oli kuitenkin lämmin. Sateentekijällä näytti olevan aikataulumme tiedossa, koska päivän mittaan satoi aina ajaessamme ja paistoi ollessamme tauolla. Onneksi tämä jäi retkemme ainoaksi sadepäiväksi.

Heti aamulla oli vuorossa tutustuminen Kärdlaan, Hiidenmaan pääkaupunkiin.  Koska oli sunnuntai, juuri mikään ei ollut auki kirkkoa ja supermarkettia lukuun ottamatta. Osa porukasta tappoi aikaa marketin lähettyvillä ja osa  paineli kirkkoon – aivan piruuttaan. Itse kävin vaimoni kanssa uimassa edellisenä iltana havaitsemallani uimarannalla. Ranta oli tolkuttoman matala, mutta onneksi joutsen lensi matalalla aivan muutaman metrin päästä minusta, joten sain jotain palkkiota tuolle kahlaamiselleni. Ei voinut kuin ihailla tuota luonnon lentokonetta, kun se siivet vinkuen ja kallistellen lensi ohitseni.

Tämä Kärdlaan tutustuminen sai aika paljon kritiikkiä osakseen, koska aikaa oli varattu miltei 2 tuntia, mutta oikeastaan mitään tekemistä ei ollut. Innokkaimmat olivat lisäksi käyneet kaupungilla jo edellisenä iltana. Päivien mittaan oli ajoittain muulloinkin havaittavissa armeijamaista odottamista, joka ei oikein sovi kaikkien ihmisten luonteelle. Toisaalta lautoille saapumiseen on varattava aikaa niin, että huoltoauto ehtii kerätä matkalle syystä tai toisesta jääneet pyöräilijät. Itse olen sen verran laiska luonteeltani, että tuollaiset pienet odottelut eivät häiritse lainkaan.

Tauko Hiiu Vill- villamuseossa

Kaupunkikierroksen jälkeen suuntasimme kohti lounaspaikkaamme, joka oli ”Hiiu Vill” villakehräämö. Siellä saimme nähdä, kuinka lampaanvillasta syntyi lankaa yli sata vuotta vanhoilla koneilla. Matkamuistoksi sai myös ostaa tyylikkäitä villatuotteita. Ennen lounaspaikkaamme saapumista tapahtuivat myös retkemme ensimmäiset rengasrikot. Letkanjohtajaltamme Mikiltä meni ensin rengas ja kohta sen jälkeen myös Sirkka-Liisa pääsi kappaleen matkaan Tanelin kyydissä renkaan paikkauspaikkaan.

saarenmaa-041

Ilman rengasremontteja ei selvitty

Tutustuminen niemenkärkeen

Lähtiessämme villakehräämöstä Eeva-Liisa ilmoitti, että edessä on kolme kilometriä seuraavaan risteykseen ja vauhti on vapaa, eli jokainen saa ajaa niin lujaa kuin pääsee. Mikk piti laittaa tiukoille, vaikka eihän kukaan tosissaan uskonut pärjäävänsä tälle maastokilpapyöräilyä harrastavalle oppaallemme, joka kävi joka ilta omalla harjoituslenkillään ennen päivällistä. Kaiken lisäksi alkoi jälleen sataa. Itse sain heikon startin, sillä en aavistanut kuinka äkäisesti osa porukasta ampaisi liikkeelle. Muutenkaan ei ollut paras päiväni, sillä pari pyörää meni ohitseni, enkä pysynyt edes niiden peesissä. No yhtä kaikki, maalissa olimme kaikki tasapuolisen märkiä ja hengästyneitä. Oli luvassa uimista, mutta halukkaat saivat käydä katsomassa todella pitkää ja näyttävää niemenkärkeä ennen sitä. Kaikki taisivat käydä. Ensin ajettiin pyörillä niin pitkälle kuin päästiin, ja käveltävääkin jäi vielä ainakin puoli kilometriä. Paluumatkalla kävimme uimassa aivan kohtuullisen hyvällä uimarannalla, jossa oli hyppypukkikin.

Yöpyminen Puulaiun retkeilymajassa

Yöpaikka oli kohtuullisen laadukas ja viihtyisä. Matkaa oli taitettu 53 kilometriä. Suunnittelin seuraavaa iltaretkeä, mutta jotenkin sateinen päivä ja runsas ulkoilu olivat vieneet voimat niin, että päädyttiin kokeilemaan vain polkuveneilyä. Meitä oli neljä polkijaa ja vene vuokrattiin tunniksi. Ajateltiin, että puoli tuntia polkemista riittää iltaverryttelyksi, vesillä kun ei ole edes alamäkiä kuten ei maallakaan tässä saaristossa. Vähän tökeröstä ulkonäöstään huolimatta vene oli ihan käyttökelpoinen ohjausta lukuun ottamatta, jossa oli klappia reippaanlaisesti. Hannele myös valitti, että se ei ollut mikään pitkäkoipisen kulkupeli.

Saaristo oli muuten todella niin tasaista, että välillä tuli kiistaa siitä, ajetaanko nyt alamäkeä vai tasamaata – tai kenties loivaa nousua.  Niinpä todettiin, että seuraavaa Saarenmaan reissua varten pyörät kannattaa varustaa vatupassilla ja eräiden pyörät myös kompassilla. Illasta tuli hieno, kun sää sen kuin kirkastui ja illanistujaisia jatkettiin meren rannalla kaislikon siimeksessä lähes puoleen yöhön.

4. päivä

Lautalla Saarenmaalle

Aamu alkoi pienellä sadekuurolla ja näytti aika pilviseltä. Tuleeko tästäkin sadepäivä? Ei onneksi tullut, eikä muutenkaan retken aikana enää satanut, vaan keli lämpeni loppua kohden yli 30 asteen helteeksi. Aamu alkoi 23 kilometrin pyöräilyllä lautalle, jolla jatkoimme kohti Saarenmaata. Ensimmäinen taukopaikkamme Saarenmaalla oli Leisissä Sassimaja-kahvila. Tauon jälkeen jatkoimme matkaa ohi tuulimyllypuiston, jossa oli myös mielenkiintoisia keinuja. Tauko oli aika lyhyt ja keinut maksullisia, joten perinnekeinut ja ympärikeinu jäivät testaamatta –  onneksi. Matka alkoi tuntua hikiseltä ja odotimme kovasti luvattua uimapaikkaa. Hiekkakuoppa tulikin lopulta vastaan, mutta veden laatu epäilytti aika monia. Lammikko oli jonkinlainen hiekkakuopan ja savilammikon risteytys ja vesi siksi aika sameaa. Puolet porukasta kuitenkin kävi uimassa ja vesi oli kuulemma virkistävän viileätä, mitä ei kyllä maalta katsottuna olisi uskonut.

Lounas meteoriittikraaterilla

Jatkoimme matkaa kohti Kaalin meteoriittikraateria kauniissa maalaismaisemassa. Kraaterin vieressä oli todella hieno kiviaidalla ympäröity ravintola, jonka portista saimme viedä pyörät terassin perälle suojaisaan parkkiin. Terassin yhdellä reunalla oli sopivasti rakennuksen varjossa pitkä puinen pöytä, jonka ympärillä nautimme hyvän lounaan. Lounaan jälkeen kävimme ostamassa naapurin isännän pieneltä tienvarressa olevalta myyntipöydältä juuri poimittuja kirsikoita jälkiruuaksi ja lähdimme kävelemään kohti tien toisella puolella olevaa meteoriittikraateria.  Kraateri oli n. 100 metriä halkaisijaltaan oleva jyrkkäreunainen kuoppa, jonka reunalla oli iso kyltti, jossa kerrottiin kraaterin synnystä myös englanniksi. Ympäristössä on puolen tusinaa pienempää kuoppaa, jotka ovat syntyneet meteoriitista irronneista palasista. On mahtanut olla aikamoinen pamaus, kun tämä on alas tullut!

Kraaterin vieressä oli koulun tyylinen iso rakennus, jossa kaupattiin valtavasti erilaisia pitsejä ja muita käsitöitä. Olisi ollut hienoja pitsiperhosiakin, en kuitenkaan ostanut mitään. Monet kuitenkin täydensivät pitsivarastojaan.

Hotellissa 2 seuraavaa yötä

Päivän päätteeksi saavuimme 74 km:n pyöräilyn jälkeen ensimmäiseen hotellitasoiseen majapaikkaamme. Tähtiä oli enemmän, kuin yhdellä vilkaisulla sai laskettua. Joku ynnäsi niitä 7 kappaletta. Parasta tässä paikassa kuitenkin oli se, että tulisimme olemaan tässä kaksi seuraavaa yötä. Joka-aamuinen pakkaaminen silmät ristissä alkoi jo pikku hiljaa tympiä, joten seuraavasta aamusta oli tulossa lokoisa, kun tavarat sai jättää majapaikkaan.

Toinen oma iltalenkki

Olin suunnitellut illaksi jälleen omaa retkeä ja Pera oli kiinnostunut lähtemään kaveriksi. Tarkoitus oli lähteä kohti Sandlaa ja tulla sieltä rannikon läheisyydessä takaisin Kuresaareen ja sieltä majapaikkaan. Retki ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan, sillä emme löytäneet oikeaa tienhaaraa Kuresaaren suuntaan. Tienviitassa olevaa nimeä ei löytynyt koko kartalta, ja Sandla oli kirjoitettu kartalla outoon kohtaan (risteykseen, josta oli kylään vielä ainakin 5 km:ä). Kävimme Sandlassa kääntymässä vain todetaksemme, että ajoimme n.12 km:n turhan lenkin. Päivällisaikakin alkoi lähestyä, joten otimme suoran reitin takaisin majapaikkaan. Reitti oli jo osin tuttua, mutta yksi tie muuttui kesken kaiken soratieksi, mikä hidasti entisestään matkantekoa. Soraa oli kuitenkin vain nelisen kilometriä ja pian olimme jälleen isolla tutulla pikitiellä. Ihmettelin, kun pyörä ei oikein kulkenut vaikka tie oli hyvää. Pian selvisi syy, kun takarenkaasta alkoi kuulua kova jumpsutus. Rengasrikko! Voi ei. Yritin ajaa viimeiset neljä kilometriä hitaasti rikkinäisellä renkaalla, mutta viimein rengas lähti kokonaan pois päältä ja matkanteko ja koko sisärengas katkesivat siihen. Koska olimme jo lähellä majapaikkaa Pera ajoi sinne hakemaan apua. Huoltoauto haki risan pyöräni ja minut tien ohesta ja ehdimme vielä päivälliselle toisten lopettaessa syömistään. Iltalenkille tuli mittaa n. 43 kilometriä (ja pari kilometriä huoltoauton kyydissä).

5. päivä

Tutustuminen Kuresaareen

Oli luvassa leppoisampi päivä. Pakollisia pyöräilykilometrejä oli odotettavissa vain 14. Ohjelmassa oli tutustuminen Kuresaaren kaupunkiin ja shoppailua. Pakollisina kuvioina vain lounas ja museokäynti Kuresaaren piispanlinnassa. Tutustuttiin vaatekauppoihin, toriin ja pyöräliikkeessäkin piti käydä, mutta aamulla se ei vielä ollut auki ja iltapäivällä sitä ei enää löydetty. No ei siinä suurta vahinkoa tainnut tulla, sillä merkkitavara on täälläkin kallista.

Lounaan jälkeen alkoi museokierros ja opas alkoi kertoa linnan historiasta. Suurin osa porukasta huokaisi mielessään syvään, kun kuuli, että kierros kestäisi puolitoista tuntia. Aika tuntui tosi pitkältä ja pelkäsimme, että luvassa oli piinaava koettelemus. Opas oli kuitenkin erittäin hyvä ja huumorintajuinen ihminen. Hän lupasi näyttää meille kaikki linnan hankalimmat portaikot, kun kerrankin oli saanut näin tervejalkaisen ryhmän opastettavakseen. Hän kertoi erittäin eloisasti linnan vaiheista sekä Saarenmaan historiasta ja luonnosta ja aika kului kuin siivillä. Saimme tutustua mm. keskiaikaiseen keskuslämmitykseen ja sisävessoihin, jotka olivat linnan erikoisuuksia. Yllättäen saimme nauttia konserttisalissa myös elävästä musiikista ja lepuuttaa hetken jalkojamme.

Oma retki hiekkadyyneille

Jälleen oli oman retken aika ja kohteeksi oli valittu jo kotona Kuressaaren eteläpuolella oleva niemenkärki. Sain seurakseni neljä naista ja Tuija valtuutettiin suunnistajaksi, koska minun suunnistustaitoihini ei enää oikein luotettu. Keli oli mitä parhain (lue kuumin). Liikenne oli tosi vilkasta verrattuna aikaisempina päivinä näkemäämme. Täällä ’Rivieralla’ olivat siis kaikki Saarenmaan autot. Pikitie alkoi olla niin lämmintä, että siihen jäi paikoitellen urat pyöränrenkaista. Oikeastaan se oli jo vaarallisen kuumaa, sillä eräällä juomatauolla sandaalini upposivat bussipysäkillä pikitiehen ainakin puoli senttiä, enkä meinannut saada niitä millään irti tiestä. Pikeä kaivettiin sandaalin urista vielä kotonakin.

Metsässä alkoi näkyä parkkipaikkoja jotka olivat tupaten täynnä autoja. Myös tien varrella alkoi olla autoja parkissa miltei jatkuvana jonona. Missähän se uimaranta mahtaa olla? Karttaan oli merkitty uimarannan merkki aika kauaksi ja päätimme mennä virallisen uimarannan kohdalle. Vihdoin merkki näkyi ja käännyimme rannalle. Heti dyynin takana näkyi meri ja parkkeerasimme pyörämme aivan rantahietikolle. Saimme osaksemme kummeksuvia katseita, joiden syy ei täysin selvinnyt. Olimme ilmeisesti kypäräpäisinä niin hassu näky, että paikalliset mulkoilivat tai sitten valitsemamme vapaa kohta rannalla oli epävirallinen käymälä. Viimeinen vaihtoehto sai enempi kannatusta muutaman hetken nuuskimisen jälkeen. Emme kuitenkaan vaihtaneet paikkaa, sillä tarkoituksemme oli käväistä vain uimassa eikä jäädä ottamaan aurinkoa. Matka oli todella vaivansa väärti, sillä hiekkarantaa riitti molempiin suuntiin lähes silmin kantamattomiin. Aikaa ei ollut kuitenkaan kovin paljoa, mikäli halusimme ehtiä päivälliselle hotelliin, joten kiireesti uikkarit ylle ja uimaan. Yksi oli koko ajan vahtimassa tavaroita ja loput uimassa aikamoisessa aallokossa kaukana hitaasti syvenevällä hiekkarannalla.

Uinti piristi ja alkoi matka takaisin hotellille. Naiset poikkesivat matkalla paikallisessa kyläkaupassa juoma- ja jäätelöostoksilla. Paluumatka oli tarkoitus tehdä vähän eri reittiä kuin tullessa, mutta emme riskeeranneet päivällistämme, koska teiden numerot eivät tälläkään kertaa täsmänneet kartan ja todellisuuden välillä. Loppumatka meni pikkuisen reippaaksi polkemiseksi, mutta ehdimme nippa nappa ajoissa syömään. Kiitos loppumatkasta bongaamamme paikallisen kulkurin, joka innostui ’muuttokuormansa’ kanssa hurjaan kilpa-ajoon kanssamme.

Iltaviihdettä

Päivällisen jälkeen vuorossa oli vapaata ohjelmaa, joka huipentui muotinäytökseen, jossa naisväki + Topi esittelivät ostamiaan toinen toistaan hienompia (ja edullisempia) vaatekertoja ja tarvekaluja. Illan mittaan kuultiin myös muutama unohtumaton lauluesitys. Sooloista vastasivat Pera ja Mikko. Matkaoppaamme hoitivat kyllä pyöräilykuviot mallikkaasti, mutta viihdepuoleen he eivät osallistuneet. Onneksi meillä oli viihdetaiteilijat omasta takaa ja hauskaa riitti kaikiksi illoiksi yllin kyllin. Myöskään majapaikoissa ei ollut mitään viihdettä tarjolla viimeistä maatilaa lukuun ottamatta.

6. päivä

Lounas Kautlan koulun ruokalassa

Päivä alkoi reippaalla 40 km:n pyöräilyllä kohti lounaspaikkaamme, joka oli tällä kertaa Kautlan kyläkoululla. Taukoja pidettiin paljon, koska keli oli tosi kuuma. Osa porukasta ajoi pelkillä uikkareilla ja keräsi kaiken aurinkoenergian talteen talven varalle. Taukojen pituus alkoi ihmetyttää ja lopulta syykin siihen selvisi. Tanelilla oli ollut vaikeuksia löytää kyläkoulua ja olimme ajaneet jo pari kilometriä sen ohitsekin. No ei se mitään, sillä tästä harhailusta huolimatta ohjelmassa ollut 40 kilometriä jäi vähän vajaaksi.

Koululla meitä odotti kanakeitto, jota annosteltiin niin isolla kauhalla, että kukaan ei varmasti jäänyt nälkäiseksi. Ruokalepo pidettiin koulun pihalla kukin omalla tavallaan. Eeva-Liisa kiipesi puuhun nukkumaan; minä, Hannele ja Tuija otimme päiväunet nurmikolla; Topi sai asiantuntevaa ensiapua punoittaviin jalkoihinsa; loput keskittyivät kevyeen rupatteluun portailla. Koulu oli todella metsän siimeksessä ja tietä reunusti niin tiheä lehtimetsä, että Tanelin suunnistuskykyä ei kukaan käynyt arvostelemaan. Koulun vieressä oli vanha kirkko, jota kävimme katselemassa, mutta sisälle sinne ei päässyt. Pihamaasta päätellen sillä ei ole ollut juurikaan käyttöä.

Kohti matkailumaatilaa

Lounaan jälkeen matka jatkui kohti Koguvaa, jossa meitä odotti Vanatoan matkailumaatila. Ennen Saarenmaalta Muhun saarelle siirtymistä pidimme tauon Orissaaren kaupungissa ostoksia tehden tai uimassa käyden. Orissaaren jälkeen ylitimme pitkän pengersillan, joka vei meidät ”Väike Väin” salmen yli. Valitettavasti sillalla ei ollut kunnon taukopaikkoja, joten kuvat merimaisemista jäivät ottamatta. Sillan jälkeen pysähdyimme pieneen tuulimyllypuistoon ja nautimme kioskin antimista. Vielä muutama kilometri todella kauniissa maalaisidyllissä ja olimme perillä. Tosin muutama kilometri taisi venyä lähemmäs kymmentä ja kaikki olivat kuulemma odottaneet todella hartaasti perille pääsyä. Kova helle ja päivän 73 kilometriä vaativat veronsa itse kultakin.

Kulttuuriohjelmaa

Maatilalla ei näkynyt ainuttakaan eläintä, mutta navetasta, hevostallista ym. tiloista oli tehty laadukkaita huoneita. Sauna ja pesutilat olivat todella laadukkaat – aivan suomalaista tasoa. Saunan jälkeen oli vuorossa illallinen ja kulttuuriohjelmaa. Kaksi naista soitti hanureita lähemmäs kaksi tuntia ja innokkaimmat tanssivat avojaloin nurmikolla valssin ja polkan tahdissa. Luisto ei kuulemma ollut kovin hyvä, sillä helle oli tehnyt nurmikosta aika karkean, vaikka se vielä viheriöikin. Matkan varrella olimme nähneet jo monia aivan vaaleiksikin kuivuneita nurmikoita. Illan päätteeksi kävimme vielä kävelykierroksella meren rannalla ja samalla näimme vähän laajemminkin tätä täysin museomaiseksi kunnostettua  kylää. Paikallinen erikoisuus oli kalaimuri, jolla kalat imuroitiin suoraan kalastusaluksista jalostamoon. Kukaan ei tosin haistanut kalan hajua, joten epäilimme, että mahtaakohan koko jalostamo olla enää toiminnassa. Ilta pimeni hirmuiseen kaskaitten ja sirittäjälintujen konserttiin, joka sai jo herkkäunisimmat epäilemään, voiko tässä metelissä edes nukkua. Hyvin hevostallissa kuitenkin nukutti, tosin mieli alkoi olla jo vähän haikea, koska seuraavan aamun valjetessa alkaisi retkemme viimeinen päivä.

7. päivä

Viimeinen pyöräilyosuus

Aamu valkeni täysin aurinkoisena, kuten miltei kaikki aamut Saarenmaan retkellämme. Aamupalan ja ryhmäkuvien ottamisen jälkeen aloitimme viimeisen 20 km:n pyöräilyetappimme kohti Kuivastun lauttarantaa. Lopussa oli jälleen muutaman kilometrin pikataival, koska eksymisen vaaraa ei ollut. Kukaan ei kuitenkaan intoutunut mihinkään huikeaan loppukiriin, koska suihkuun ei pääsisi ennen kuin laivalla tai kotona. Mäen takaa avautuivat hienot maisemat merenrannalle, ja pian näkyviin tulivat lautat ja hienot terminaalirakennukset. Vessoja käytettiin ahkerasti myös pyöräilyvaatteiden vaihtamiseen tavallisiin vaatteisiin, sillä edessä oli pitkä päivä matkustusta. Aikaa oli kuitenkin tunnin verran ja siinä ajassa ehti hyvin ostaa tuliaisia ja pitää kunnon jätskitauon. Osa pyöristä laitettiin valmiiksi huoltoautoon, sillä aikataulu Tallinnaan oli aika tiukka.

saarenmaa-117

Osa pyöristä bussin sisällä Virossa.

Bussilla ja lautalla kotiin

Lauttamatka meni jo rutiinilla ja Virtsussa lastasimme loput kamamme ja pyörämme bussiin. Reitti oli onneksi alkumatkasta nyt eri kuin tullessa ja bussikaan ei tuntunut aivan yhtä kuumalta. Tallinnassa oli jo pilviäkin taivaalla, mutta emme kuitenkaan joutuneet sadekuuroihin koko päivänä. Ennen Meloodia-laivalle siirtymistä kävimme vielä tallinnalaisessa pubissa lounaalla, joka oli sen verran täyttävä, että laivan ruokapöydät saivat olla tällä kertaa rauhassa. Tallinnan satamassa jäi vähän aikaa tehdä viime hetken tuliaisostoksia. Kulkupeli vähän haittasi täysimääräisten veroetuuksien hyödyntämistä, mutta kyllä jotkut urheat lastasivat tarakalle sellaisen lastin, että taluttaessa pyörä tuppasi keulimaan. Kaikki selvisivät lopulta laivaan ja vielä sieltä poiskin, vaikka Suomen puolella oli tarkin tullitarkastus miesmuistiin. Varsinaisen passintarkistuskopin jälkeen parinkymmenen metrin päässä oli vielä toinen tullimies, jolle passi täytyi esittää uudelleen. Samalla hän kyseli kovasti tuliaisten määrästä ja tullattavista tavaroista. Ei hän kuitenkaan mikään kovin töykeä virkailija ollut, sillä jollekin reippaassa lastissa olleelle hän oli vain todennut että: ”Meinaatko pysyä vielä tuolla pyörällä ajamaankin?”.

Helsingissä lastasimme jälleen kerran pyörät bussiin. Tällä kertaa turistibussin alakerta tuntui jotenkin ahtaalta ja kaikista pyöristä täytyi laskea satula ja irrotella ulkonevia osia. Bussi ei tainnut olla sama kuin tullessa. Lopulta kuitenkin kaikki mahtui sisälle ja lastasimme pyörät vielä niin, että Vaajakoskelle jäävien pyörät saataisiin ulos ensimmäisinä. Haikein mielin asetuimme bussiin ja lähdimme kotimatkalle. Onneksi kuitenkin useimmilla oli tuliaisia riittävästi ja napostelu alkoi heti bussin lähdettyä liikkeelle. Niin jäi taakse ihana viikko ”Hiiumaalla ja Saaremaalla”. Bussissa suunniteltiinkin jo kiivaasti uusia pyöräretkiä niin kotimaassa kuin ulkomaillekin. Kyllä ensi kesänä täytyy jälleen lähteä pyöräretkelle, tuntui olevan vähän jokaisen huulilla…

PS. Eeva-Liisalle suuret kiitokset retken järjestämisestä!

Esa Rantakangas

Facebooktwitter

{ 0 comments… add one now }

Leave a Comment

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.

Previous post:

Next post: