Kokemuksia Hollannista pyöräilymaana

by admin on 23.1.2012 · 0 comments

Tämä tarina on julkaistu alun perin JYPS:in jäsenlehdessä 2008.

Hollannista puhutaan usein pyöräilymaana, mutta aika harva suomalainen pyöräilijä on kuitenkaan käynyt paikan päällä ajelemassa. Matka on sen verran pitkä, että autolla ei viitsi mennä, ja polkupyörän vuokraaminen tuntuu meistä aika oudolta vaihtoehdolta. Oman pyörän kuljettamisessa lentokoneessa on myös oma vaivansa. Hollanti on kuitenkin ehdottomasti tutustumisen arvoinen pyöräilymaa!

Hollannissa pyörävuokraamoita on miltei jokaisella rautatieasemalla ja kylällä. Kevyempään retkeilyyn sieltä saa aivan kelvollista kalustoa, mutta toki pyöräilyfriikki vie oman pyöränsä mukanaan. Ulkomaisia pyöräretkeilijöitä palvellaan hyvin, ja ilmapiiri maassa on muutenkin mukavan leppoisa. Siellä oppii pakostakin monenlaista pyöräilystä ja pyöräilykulttuurista. Itse ainakin olen menossa sinne vielä kolmannenkin kerran!

Hollantilaista maalaismaisemaa

Vaikka Suomessakin on maaseutua aivan riittämiin, niin hollantilainen maaseutu on kuitenkin olemukseltaan hyvin erilaista. Ajellessamme taksilla ensimmäistä kertaa majapaikkaan Amsterdamin laitamille, vastaan avautuivat silmänkantamattomat peltoaukeat isoine lehmä-, lammas- ja hevoslaumoineen. Matkaa Amsterdamin rautatieasemalta oli kuitenkin vain n.7 km! Tällaista näkymää ei Suomessa enää tapaa. Tunsimme tulleemme todella syvälle maaseudulle. Kun saimme ensimmäiset vuokrapyörät allemme ja vähän ruokaa ulkoterassilta suuhumme, kaunis kesäilta oli aluillaan ja lähdimme testaamaan kalustoa. Syy valtaviin lehmämääriin selvisi tuota pikaa, kun keskellä isoja peltoja vastaan tuli viitta: “Edam”. Ahaa, tämä taitaa olla maailmankuulu maatalousmaa. Edamiin siis hakemaan originaalia juustoa iltapalalle, matkaa oli vain kymmenkunta kilometriä. Pyöräily tuntui tosi mahtavalta erikoisessa ympäristössä. Peltojen poikki kulki erinomaisen hyvälaatuinen pyörätie, ja välillä ajeltiin parin pikkukylän läpi.

Hollannissahan pitäisi olla paljon kauniita tulppaanipeltojakin? Joo, muttei enää heinäkuussa. Jos haluat nähdä tulppaaneita, on matkaan lähdettävä viimeistään vapuksi. Toukokuun puoliväliin mennessä sesonki on ohi. Varmin paikka bongata kukkia on Keukenhofin kukkapuisto Amsterdamin lounaispuolella, jonne istutetaan vuodessa n. 7 miljoonaa kukkaa. Kauniita kukkia kuitenkin riittää ihmisten puutarhoissa ja puistoissa läpi kesän. Hollanti on puutarhaihmisten toivekohteita, ja upeita puutarhoja riittää niin, ettei niitä enää parin päivän jälkeen jaksa kuvata. Ei ainakaan, jos on käynyt juuri Apeldoornissa kuninkaanlinnan puutarhan loistoa katsomassa. Kokemisen arvoinen on myös kukkahuutokauppa Aalsmeerissa. Valtavan kokoisessa logistiikkahallissa huutokaupataan 5 päivänä viikossa käsittämätön määrä kukkia, jotka sitten lähtevät rekoilla ja lentokoneilla ympäri maailmaa.

Vettä Hollannissa riittää: on kanavia, jokia (Rein sivujokineen), järviä, pelto-ojia ja merenrantaakin satoja kilometrejä. Ne luovat maalle aivan oman ilmapiirin. Vesi ei käyttäydy siellä aina niin kuin meillä. Uimapaikka saattaa löytyä yhtä hyvin ylämäestä kuin alamäestäkin. Merenpinta nyt onneksi on suurin piirtein samassa tasossa kaikkialla. Kun on vettä, on myös paljon siltoja. Eikä mitä tahansa siltoja, vaan melkein kaikki ovat avattavia, sillä suuriakin veneitä kulkee kanavissa runsaasti.

Hollannissa on yli 10 000 km hyvin merkittyjä pyöräilyreittejä. Sen lisäksi taajamissa on erinomaiset viitoitetut pyörätiet ja pyörällä pääsee melkein minne tahansa. Reitit jaetaan paikallisiin taajamareitteihin, maakuntareitteihin, ja läpi maan kulkeviin pidempiin reitteihin (LF-routes), jotka jatkuvat usein vielä naapurimaihinkin (Saksaan ja Belgiaan) saakka. Valinnanvaraa riittää useampaankin reissuun.

Yleensä joka paikassa kehutaan aina hollantilaisten pyöräteitä. Nyt niitä on sitten tullut itsekin kokeiltua. Ei tosin Groningenin viimeistä huutoa olevia, vaan aivan tavallisia hollantilaisia monen tyyppisiä pyöräteitä. Matkaa kertyi kahdella reissulla yhteensä n.1500 kilometriä, joista valtaosa ajettiin pyöräteillä. Hollannissa on oivallettu se, mitä ei näköjään missään muualla ole. Pyöräilyn pitää olla nopeaa ja hauskaa. Muuta ei tarvita, niin ihmiset polkevat hullun lailla pyörillä töihin ja kauppaan. Toimisi varmaan meilläkin, ei epäilystäkään. Liikennesäännöt ovat erittäin selkeät ja niitä noudatetaan kiitettävästi. Taajamien punaisia pyöräteitä (polkupyörien moottoriteitä) pitkin matka taittuu selkeästi, nopeasti ja turvallisesti. Autot väistävät aina varmasti pyöräilijöitä suojateillä, ja pyörät suihkaisevat risteysten yli omia kaistojaan ja liikennevalojaan käyttäen. Pieni varoituksen sana kuitenkin. Kun on ajellut muutaman viikon Hollannissa, niin Suomen pyöräteillä ajaminen on sen jälkeen yhtä tuskaa – niin mielelle, pyörälle kuin nivelillekin.

Hollannissa ei ole suuria erämaa- ja korpialueita, kuten meillä on. Kun ollaan syvällä metsässä, ollaan luonnonpuistossa. Ne voivat olla satojen hehtaareiden kokoisia ja niitä voi olla useampia vierekkäin. Puistoissa on paljon kumpuilevia hiekkanummia, joissa on yleensä kuitenkin jonkinlainen kasvillisuus ja vähän puitakin. Paljon on myös hienoja lehtipuumetsiä. Puistot ovat virkistysalueita ja niissä on todella paljon hyväkuntoisia päällystettyjä pyöräteitä. Siellä polkee äkkiä huomaamattaan yli 50 km. Paras asia ovat nimenomaan nämä lukemattomat erilaiset maaston mukaan tehdyt pyörätiet; joko sijainniltaan tai toteutukseltaan. Välillä ajat hyvää päällystettyä pyörätietä lampaiden seassa joenpenkalla, tai sitten betonista pyörätietä hämärässä metsässä suurten lehtipuiden katveessa villisikoja peläten. Erilaisten pyöräteiden kirjo on mielenkiintoisen laaja. Puistoissa on jonkin verran villieläimiä, mutta ne ovat aika luonnontilaisia ja väistävät ihmistä; oikeastaan niitä on vaikea edes nähdä. Kuitenkin ne ovat sen verran tottuneet ihmisiin, etteivät ole vaarallisia.

Ensimmäisinä päivinä sitä katselee ihmetellen hollantilaisten polkupyöriä. Ei yhtään ainutta entuudestaan tuttua pyörämerkkiä! Muutenkin suuri osa pyöristä näyttäisi olevan sadan vuoden takaa. Sitten tulevat vielä nämä kaikenlaiset tavarapyörät, nojapyörät ja lastenkuljetukseen tarkoitetut pyörät. Tarkempi tarkastelu kuitenkin paljastaa, että kyllä pyörät ovat suurin piirtein tältä vuosituhannelta, ja niissä on tuttuja osasarjoja. Runkomallit ja satulat vain ovat perinteisiä ja vanhoja. Miksi näin? Kaupunkipyörän runkomalli on ilmeisesti niin hyväksi todettu, että parempaakaan ei ole vielä löytynyt. Hollantilaiselle polkupyörä on kulkuneuvo, ei kuntoiluväline tai erikoisuuden tavoittelua varten hankittu uusinta mallia oleva vimpain. Maastopyöriä ei juurikaan tarvita, koska pyörätiet ovat hyviä, ja syvälle luontoonkin pääsee pyöräteitä pitkin vaikka kilpapyörällä. Toinen selitys kalliiden maastopyörien vähäisyyteen on kuulema niiden hyvä suosio pyörävarkaiden keskuudessa. Perinteisen pyörän ajoasento on pysty – tekisi mieli sanoa takakeno, mutta se on vilkkailla pyöräteillä kaupunkiliikenteessä erittäin hyvä. Vähitellen olen alkanut ymmärtää ja kunnioittaa tätä heidän pyöräilykulttuuriaan. Siitä meillä olisi paljon oppimista.

Hollantilainen perinteinen pyörä

Mitä huonoa siellä sitten on? Kyllähän joka maassa täytyy olla varjopuoliakin. Suurimmissa kaupungeissa on samat ongelmat kuin muuallakin, eli pyöriä ja omaisuutta saa vartioida aika tarkasti. Paikoitellen maasto voi olla joillekin liiankin tasaista ja suoraa, mutta koska korpitaipaleita ei ole, niin koko ajan on kuitenkin jotain katseltavaa. Parasta on mennä Hollantiin aikaisin keväällä, koska silloin kukkaloisto on parhaimmillaan, ja talven jäljiltä veltot jalat saa taas kevyesti totutettua pyöräilyyn. Kevät tulee sinne paljon ennen kuin meille pohjolaan. Kesä- ja heinäkuussa siellä on vielä varsin rauhallista ajella luonnossa, mutta elokuu saattaa olla jo ruuhkaisempi.

Esa Rantakangas

Facebooktwitter

{ 0 comments… add one now }

Leave a Comment

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.

Previous post:

Next post: